Loimaan kaupunki, Novida-ammattiopisto ja lukio ovat solmineet yhteistyösopimuksen Loimaan Monikampuksen koordinaatiosta. Näiden lisäksi toiminnassa ovat tiiviisti mukana Loimaan evankelinen kansanopisto, Turun ammattikorkeakoulu, Loimaan kauppakamariosasto, Teknologiaklusteri, yrittäjäyhdistykset sekä alueen yritykset eli osaajien tulevat työnantajat.
Toimintamallilla mahdollistetaan osallistuminen myös sellaisten korkeakoulujen opintoihin, joilla ei ole toimintaa Loimaalla.
Osaajia tarvitaan nyt ja tulevaisuudessa
– Monikampusmalli vastaa tarpeeseen. Koko konsepti on rakennettu palvelemaan alueen kehittymistä turvaamalla osaavan työvoiman saannin. Yrityskontaktit ovat tärkeässä roolissa, sillä tässä yhdistyy opiskelijoiden osaaminen, tulevaisuus ja työnantajien tarpeet. Sote-puolella on krooninen työntekijäpula, myös alueemme teknologiayritykset kaipaavat osaajia. Eli toimimme laajalla skaalalla ja positiivisesti tulevaisuuteen katsoen, kertoo Loimaan kaupungin kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen. Lisäksi Laaksonen iloitsee siitä, että hän on viime aikoina kuullut paljon kehuja opetuksen tasosta ja yritysyhteistyöstä.