Elokuun alussa Business Turun toimitusjohtajana aloittanut Minna Arve on jo ehtinyt luoda tilannekuvan organisaation toiminnasta. Hän on käytännön tasolla tehnyt havaintoja ja tietää, mihin suuntaan Business Turun toimintaa lähdetään kehittämään. Ensiarvoisen tärkeänä Arve pitää palveluiden tunnettuuden lisäämistä ja toiminnan selkeyttämistä, sekä korkeakouluyhteistyön syventämistä.
– Haluamme tuoda yrityksille esille koko palveluskaalamme selkeästi ja viedä sanomaa kaikista maksuttomista palveluistamme oikeille kohderyhmille. Me palvelemme uusia ja olemassa olevia Turun alueen yrityksiä koko niiden elinkaaren ajan, startupeista lähtien. Kaikki, joilla on kasvuun tai kansainvälistymiseen tähtääviä suunnitelmia kuuluvat palveluidemme piiriin. Meiltä löytyy asiantuntijoita liiketoiminnan kehittämiseen, rahoitusratkaisuihin, alueelle sijoittumiseen ja kansainvälistymiseen. Tuemme myös tutkimus-, kehitys ja innovaatiotoimintaa. Haluan madaltaa kynnystä yhteydenottoon, sillä aina maksuttomat, luottamukselliset ja kattavat palvelumme ovat seudun kaikkien yritysten käytettävissä, Arve muistuttaa.
Business Turku on houkutin kansainvälisille yrityksille
Business Turun slogan kuuluu: Meiltä maailmalle ja maailmalta meille. – Tämä tarkoittaa sitä, että yhtä lailla, kun meidän intressissämme on vauhdittaa alueemme yritysten kasvua ja kansainvälistymistä, toimimme myös houkuttimena ulkomaisille yrityksille sijoittua talousalueellemme. Tämä liike puolin ja toisin vauhdittaa elinkeinoelämää ja synnyttää verkostoja sekä alihankintaketjuja, jotka lisäävät kilpailukykyä ja työpaikkoja alueella, Arve luettelee.
– Olen pitkään toiminut alueen kasvun ja elinvoiman edistämisen puolesta erilaisissa tehtävissä ja tämä on loistava jatkumo saada olla tukemassa ja näkemässä Turun ja lähikuntien elinkeinoelämää sekä kansainvälistymistä, tuore toimitusjohtaja kiittelee.
Business Turku Oy on voittoa tavoittelematon Turun seutukunnan yhteinen kehitysyhtiö, joka toimii 11 kunnan alueella. Näitä ovat: Turku, Kaarina, Lieto, Masku, Mynämäki, Naantali, Nousiainen, Paimio, Parainen, Raisio ja Sauvo




