Bernd Eikens aloittaa koko Groupin toimitusjohtajana
Nimitykset

Meyer Group vahvistaa johtoaan – Bernd Eikens aloittaa koko Groupin toimitusjohtajana

228 toimintavuotensa aikana Meyer Group on kehittynyt paikallisesta yrityksestä globaaliksi erikoistuneeksi laivanrakennusyhtiöksi. Kerta kerran jälkeen yrityksen on pitänyt uudistua ja sopeutua perustavanlaatuisiin muutoksiin toimintaympäristössään. Myös tässä ajassa Meyer Group kohtaa uusia haasteita, joihin yritys nyt vastaa uudistamalla organisaatiotaan. Uusi johtamismalli “The New Meyer Way” tulee auttamaan Groupia nykyisten ja tulevien liiketoimintamahdollisuuksien hyödyntämisessä.  

Osana uudistusta Bernd Eikens liittyy perustettavaan Meyer Groupin johtoryhmään ja aloittaa työn koko Meyer Groupin toimitusjohtajana. 

Bernd Eikens on kuulunut Meyer Turun hallitukseen vuodesta 2019 ja siinä tehtävässään perehtynyt laivanrakennusteollisuuteen yleisesti ja Meyer Groupiin erityisesti. Hänellä on johtamiskokemusta eri tehtävistä UPM-Kymmenen palveluksessa 25 vuoden ajalta, vuodesta 2013 sen johtoryhmän jäsenenä. Hän on toiminut kansainvälisissä tehtävissä Yhdysvalloissa, Kiinassa Saksassa ja Suomessa. 

Bernd Eikens aloittaa Meyer Groupin palveluksessa joulukuussa 2023.

Bernard Meyer: “Bernd Eikens on täydellinen valinta Meyer Groupiin. Hänessä yhdistyvät kansainvälinen johtamiskokemus ja vahva tuotanto- ja projektiosaaminen. On lisäksi suuri etu, että hänellä on johtamiskokemusta sekä Saksasta että Suomesta. Olemme tyytyväisiä päästessämme vahvistamaan johtoryhmäämme Berndillä, jonka kokemukset suuresta monikansallisesta yrityksestä tuovat uusia vaikutteita sekä telakoidemme toimintaan että koko Meyer Groupin kehitykseen.”

Bernd Eikens: “Olen tyytyväinen Meyer Groupin palvelukseen siirtymisestä. Telakka on lähellä sydäntäni ja olen vakuuttunut, että kokemuksestani voi olla hyötyä Meyer Groupille ja uudelle johtamismallille. Toimiessani Meyer Groupin hallituksessa olen perehtynyt eurooppalaisen laivanrakennusteollisuuteen ja uskon, että muodostamme vahvan tiimin, joka pystyy vastaamaan tulevaisuuden haasteisiin.” 

Perustettava Meyer Groupin johtoryhmä tulee ohjaamaan kaikkea Groupin toimintaa sekä tukemaan nykyisen ydinliiketoiminnan vahvistamisessa ja uusien liiketoimintamahdollisuuksien kehittämisessä. 

Bernd Eikens tulee Meyer Groupin toimitusjohtajan tehtävän ohella vastaamaan Meyer Werftin Papenburgin telakan toiminnoista. Tim Meyer nimitetään perheen puhemieheksi, joka edustaa yhtiötä laivanrakennusasiakkaiden ja –sidosryhmien suuntaan. Hän tulee lisäksi jatkamaan Meyer Turun toimitusjohtajan tehtävässä yhteistyössä varatoimitusjohtaja Tapani Pullin kanssa. Thomas Weigend nimitetään myyntijohtajaksi, joka vastaa kokonaisvaltaisesti asiakasrajapinnasta ja telakoiden välisestä kapasiteettisuunnittelusta. Hänen vastuulleen tulee lisäksi Meyer Floating Solutions- ja Meyer RE -liiketoimintojen kehittäminen. Jan Meyer tulee vastaamaan Neptun Werftiin keskittyvän uuden liiketoiminnan kehittämisestä ja uudesta Offshore Wind Business -liiketoiminnasta, joista odotetaan merkittävää kasvua. Jan Meyer tulee myös vastaamaan Groupin teknologisesta kehityksestä Chief Business Innovation Officer -roolissa. Hiljan 75 vuotta täyttänyt Bernard Meyer tulee keskittymään työskentelyyn Meyer Groupin hallituksessa.