Kuva: Salon kaupunki
Uutiset

Mathildedaliin on enemmän tulijoita kuin sieltä lähtijöitä

Helsingin Sanomat otsikoi hiljattain Mathildedalin tyhjenevän yrittäjistä kahden isomman kiinteistön ollessa myynnissä.

Yrittäjäkato ei pidä paikkansa, sillä Mathildedaliin on edelleen on enemmän tulijoita kuin mitä sieltä on lähtijöitä, kiinteistöosakeyhtiö Mathildedalin Ruukkitehtaiden Krista Gustafsson sanoo. Tänä vuonna kylään on jo sijoittunut seitsemän uutta yrittäjää.

Liiketiloista on Gustafssonin mukaan tällä hetkellä pikemminkin pulaa.

– Olemme melkein joutuneet myymään ei oota, hän sanoo. Yhteen omaan liiketilaan Gustafsson etsii vielä vuokralaista. Tiedusteluja tehdään pääasiassa puskaradion kautta.

– Täällä kun ilmoittaa toimitilan vapaaksi, kyselyitä on usein enemmän kuin mihin ehtii vastata! Uskon kyllä, että kiinteistöön löydetään yrittäjä.

Enemmän investointeja kuin koskaan

Mathildedalin tekee haasteelliseksi se, että siellä olevat tilat ovat ruukkiyhdyskunnan vanhoja kiinteistöjä. Liiketiloiksi ne voivat siten olla hieman erikoisia ja kaivata hellän huolenpidon lisäksi paksua lompakkoa. Kylälle sijoittuvan yrittäjän täytyy olla valmis myös investointeihin.

Moni liiketila tai kauppa on samalla myös asunto. Tilanne on kuitenkin kehittynyt siitä, kun Gustafsson aloitti toimintansa 20 vuotta sitten. Silloin Mathildasta oli vaikea löytää liiketiloja.

Nykyään asuntoja muutetaan herkemmin liiketiloiksi, tänäkin vuonna on jo kaksi asuntoa kokenut muodonmuutoksen. Lisäksi yritykset ja kiinteistön omistajat rakentavat aiempaa enemmän liiketoimintaan sopivia tiloja.

– Se kertoo mielestäni siitä, että palveluiden kysyntä on suurempaa kuin tämänhetkinen tarjonta. 

Mathildedaliin tehdään tällä hetkellä myös isompia investointeja kuin koskaan. Suunnitteilla on muun muassa uusi hotelli ja kylpylä.

Nyt myytävinä oleviin liiketiloihin Gustafsson toivoo yritystoiminnan jatkajia.

– Kiinteistöjen korjaamiseen ja kehittämiseen on panostettu valtavasti, ja olisi sääli, jos ne palautuisivat asuinkäyttöön. Kaikkia yrittäjiä tarvitaan elävöittämään Mathildaa!