Marianne Maans. Kuva: Lars Kastilan
Hyvät yritykset, kaupallinen yhteistyö

Marianne Maans – Musiikki jatkaa siitä, mihin sanat loppuvat

25 vuotta sitten Sibelius-Akatemian kansanmusiikin osastolta valmistunut Marianne Maans on toiminut yrittäjänä alalla 10 vuotta.

Hän räätälöi tilaisuuksiin ehjän ja mielenkiintoisen kokonaisuuden, oli sitten kyseessä taidenäyttelyn avajaiset tai yritystilaisuus.

– Esiinnyn soolona tai eri kokoonpanojen kanssa, tilaisuuden luonteesta riippuen. Tyylilajeina tarjoan kaikki modernista perinteiseen, aina argentiinalaisesta tangosta kulta-ajan viihdemusiikkiin. Itselläni instrumentteina ovat laulun lisäksi viulu sekä vanhakantainen jouhikko ja laulukielinä suomi, ruotsi ja espanja, Maans luettelee.

Saaristo on Maansille läheinen ja tärkeä paikka

– Saaristolle on tunnusomaista laulu ja pelimannimusiikki. Ne kuvastavat saaristomeren kulttuuria parhaimmillaan. Kansanmusiikki on todella monipuolista. Se voi olla taiteellista, svengaavaa, iloista tai tunnelmallista. Ohjelma ja kokonaisuus muokkautuu tilanteeseen kuin tilanteeseen, hän tiivistää.

Marianne Maans esiintyy niin pienissä intiimeissä tilaisuuksissa kuin konserttilavoilla suurelle yleisölle.

– Esiintymisten lisäksi pidän ryhmille myös kursseja ja työpajoja, Maans lisää.

mariannemaans.com

marianne.maans@gmail.com

040 5258819