MaRa: Hallitukselta kylmää kyytiä matkailualan yrityksille
Uutiset

MaRa: Hallitukselta kylmää kyytiä matkailualan yrityksille

Valtiovarainministeriö on tänään esittänyt ensi vuoden budjettiehdotuksessaan, että matkailu- ja kulttuuripalvelujen arvonlisävero korotetaan 10 prosentista 14 prosenttiin ensi vuoden alusta lukien. Visit Finlandin budjettia leikataan rajusti noin kahdeksaan miljoonaan euroon vuodessa. Visit Finland onkin tänään ilmoittanut yt-menettelyn aloittamisesta leikkauksen takia. Hallitus kohdistaa valtiontalouden kohentamistoimet voimakkaasti matkailu- ja kulttuurialaan, jotka olivat koronarajoituksista pahiten kärsineet toimialat. Venäjän sota lopetti matkailun Venäjältä Suomeen ja vähensi merkittävästi aasialaisten matkailua Suomessa. Muissa Euroopan maissa matkailu on toipunut koronan jälkeen nopeasti, mutta ei Suomessa. Hallituksen päätöksiä lyödä jo valmiiksi erittäin vaikeassa asemassa olevia matkailu- ja kulttuuritoimialoja on mahdoton ymmärtää.

Hallitus sopi ohjelmassaan, että 10 prosentin arvonlisäverokantaan kuuluvien palvelujen ja tavaroiden arvonlisävero korotetaan 14 prosenttiin ensi vuoden alusta lukien sanoma- ja aikakauslehtiä lukuun ottamatta.

– Hallituksen päätösten seurauksena Suomen ennestäänkin EU-maiden kireimpiin kuuluva matkailu- ja ravintolapalvelujen verotus kiristyy entisestään. Pohjois-Suomen lumettoman ajan matkailua lukuun ottamatta Suomen matkailu ei ole päässyt mukaan muiden Euroopan maiden matkailun kasvuun. Syynä on Venäjän sota ja siitä aiheutunut Venäjän ylilentokielto. Matkailuala voisi tuoda kasvulla lisää verotuloja Suomeen. Hallituksen verojenkiristykset eivät kuitenkaan tue kasvua, vaan kurjistavat alan tilannetta entisestään, sanoo MaRan toimitusjohtaja Timo Lappi.

Viime kevään kehysriihessään hallitus päätti leikata Visit Finlandin rahoitusta tilanteessa, jossa Suomen matkailumarkkinointia ulkomailla olisi pitänyt lisätä.

– Visit Finlandin budjetin leikkaaminen on todella harkitsematonta etenkin tilanteessa, jossa matkailu ulkomailta Suomeen on Venäjän sodan takia selvästi alemmalla tasolla kuin ennen koronaa. Tästä saatavalla säästöllä ei ole mitään merkitystä valtion taloudelle, mutta se heikentää merkittävästi Visit Finlandin toimintaedellytyksiä, Lappi toteaa.