Roberto Quintero aloittaa Lojer Oy:n ja sen tytäryhtiön Merivaara Oy:n toimitusjohtajana 1. syyskuuta alkaen. Aiempi toimitusjohtaja Ville Laine jatkaa yhtiön omistajana ja hallituksen jäsenenä.
Nimitykset

Lojerin toimitusjohtaja vaihtuu 20 vuoden jälkeen – Roberto Quintero vahvistamaan kansainvälistä kasvua

Pohjoismaiden johtava sairaala- ja hoitokalusteiden valmistaja Lojer lähtee toteuttamaan yrityksen pitkän aikavälin strategiaa uuden toimitusjohtajan Roberto Quinteron johdolla. Suomalaisessa ja kansainvälisessä yrityselämässä pitkään toiminut Quintero haluaa rakentaa Lojerista entistä vahvemman ja itseohjautuvan yhtiön, joka hakee kasvua ulkomailta. Aiempi toimitusjohtaja Ville Laine jatkaa edelleen yhtiön omistajana ja hallituksen jäsenenä.

Kaksi vuosikymmentä Lojerin johdossa on opettanut Ville Laineelle paljon niin vastuunkannosta kuin liiketoiminnan kehittämisestä.

– Koen, että nyt on hyvä hetki siirtyä uralla seuraavaan vaiheeseen ja varmistaa oman roolimuutoksen kautta Lojerin kasvu ja uudistuminen. Muutoksen myötä saamme myös joukkoomme uutta energiaa ja tuoreita näkökulmia, Laine kertoo.

Roberto Quintero aloittaa Lojer Oy:n ja sen tytäryhtiön Merivaara Oy:n toimitusjohtajana 1. syyskuuta alkaen.

– Olen otettu, että pääsen jatkamaan Villen pitkäjänteistä työtä. Yrittäjät ovat usein persoonallisia tyyppejä, kuin erilaisesta kankaasta ommeltuja, ja Ville ei ole tässä poikkeus. On loistava mahdollisuus päästä kehittämään Lojeria eteenpäin kaikkien sidosryhmien kanssa, Quintero sanoo.

Kansainvälistä kasvua yhteisön hyvinvointi edellä

Päätöstä uudesta toimitusjohtajasta kypsyteltiin Lojerin hallituksessa useampi vuosi, eikä prosessissa haluttu kiirehtiä. Vaikka hallituksessa oli varauduttu haun kestävän pitkään, löytyi Lojerin koko 106-vuotiaan historian kuudes toimitusjohtaja lopulta melko nopeasti.

– Roberto vakuutti meidät monipuolisella kokemuksellaan kansainvälisestä kaupallisen liiketoiminnan kehittämisestä eri toimialoilla ja markkinoilla. Lisäksi hän sopi hyvin ajatukseemme siitä, että uusi toimitusjohtaja kannustaa osaajiamme kaikilla tasoilla tekemään rohkeita aloitteita, Laine kuvailee.

Quintero siirtyy Lojerille Bronto Skylift Oy Ab:ltä, jossa hän toimi kahdeksan vuoden ajan kaupallisena johtajana. Roolissaan hän vastasi yli 100 miljoonan euron vuosimyynnistä sekä globaalista asiakaskunnasta, johon kuuluu pelastus- ja rakennusalan ammattilaisia. Quinterolla on yli 27 vuoden kokemus teollisuus- ja valmistussektoreilta Yhdysvalloista, Suomesta ja Italiasta.

– Tämä on viides ala, johon olen päässyt tutustumaan urani aikana! Minulle on tärkeää toimia aloilla, jolla on merkitystä ihmisten hyvinvoinnille. Johtajana prioriteettini on luoda kulttuuri, jossa yhteisö voi hyvin ja toiminta todella perustuu yrityksen arvoihin.

Liiketoiminnan kasvu pohjaa perusosaamiseen

Lojerin ja sen tytäryhtiö Merivaaran liiketoiminta painottuu tällä hetkellä voimakkaasti Pohjoismaihin ja Eurooppaan, mutta hyvää kehitystä on nähty esimerkiksi Latinalaisessa Amerikassa ja Lähi-idässä. Uutta suuntaa lähdettiin vuonna 2024 hakemaan myös Keski-Aasiasta Kazakstaniin perustetun myyntiyhtiön kautta.

– Lojer on Suomessa jo nyt suuri toimija, joten merkittävimmät kasvumahdollisuudet ovat maailmalla. Meidän on skaalattava perusliiketoimintaamme suuremmaksi, jotta toimintamme on sykleistä huolimatta vakaalla pohjalla. Samalla rakennamme Lojerista entistä joustavamman ja ketterämmän yhtiön, joka on vastuullinen ja turvallinen työnantaja, Quintero kuvailee.

Roberto Quintero

  • Koulutukseltaan kaivosinsinööri (University of Arizona, USA)
  • Siirtyy Lojerille Bronto Skylift Oy Ab:sta, jossa toimi yli 8 vuoden ajan kaupallisena johtajana
  • Syntynyt Meksikossa, Meksikon ja Suomen kansalainen
  • Asunut Suomessa vuodesta 2001
  • Yli 27 vuoden kokemus teollisuus- ja valmistussektoreilta (USA, Suomi, Italia)
  • Kansainvälistä kokemusta tuote-, projekti- ja liiketoimintayksiköiden johdossa sekä liiketoiminnan kehittämisen ja kaupallisen johtamisen tehtävissä yksityisellä sektorilla