Yrittäjä Hannu Lahdenperä
Hyvät yritykset, kaupallinen yhteistyö

Lamus Oy: Jalopuisia ruokapöytiä mittatilauksesta jo 30 vuotta

Yrittäjä Hannu Lahdenperän kiinnostus puun käsittelyyn ja työstöön on lähtenyt aivan lapsuudesta.

– Minä olen onnistunut tekemään harrastuksestani työn. Yrityksen perustin jo 40 vuotta sitten, mutta puhtaasti huonekalujen valmistuksen Lamus aloitti vuonna -93. Tällä hetkellä tuotanto keskittyy erityisesti ruokapöytiin. Käytämme materiaaleina enimmäkseen tammea, saarnea ja koivua. Tuotteemme tunnetaan huippulaadustaan, Lahdenperä kertoo tyytyväisenä.

– Asiakkaitamme ovat isot huonekaluketjut, joiden kautta tuotteemme päätyvät kaikkien suomalaisten ulottuville. Jälleenmyyjillemme juuri laatu on tietysti tärkeää, ja siitä luottamuksesta kertoo pitkät ja hyvät asiakassuhteet, Lahdenperä kiittelee.

Sarjatuotantoa ja mittatilaustöitä

– Huonekaluliikkeille toimittamiemme mallistojen lisäksi teemme mittatilaustyönä asiakkaille yksilöllisiä huonekaluja toiveiden mukaan. Apunamme on myös arvostettuja suomalaisia sisustussuunnittelijoita. Me teemme kaiken työn itse Suomessa tehtaallamme. Asiakkaamme arvostavat kotimaista työtä ja me kuuntelemme tarkalla korvalla mitä tilaaja haluaa, Lahdenperä teroittaa.

Pitkän iän salaisuus

Yrityksen menestystä miettiessään Lahdenperä nostaa pitkät asiakassuhteet ykköseksi.

– Asiakkaat ovat aina ykkösenä ja laatu, luottamus sekä hyvä yhteistyö kulkevat käsi kädessä. Toki yrittäjältä itseltään vaaditaan myös pitkiä päiviä ja ymmärtäväinen vaimokaan ei ole pahitteeksi, Lahdenperä heittää lopuksi.

Käy tutustumassa verkkokauppaamme: lamus.fi

Pyydä tarjous omasta puu-unelmastasi: info@lamus.fi tai 0400 535 191

LAMUS OY
Koveronnummentie 2, 23800 Laitila
P. 0400535191