Suomen Yrittäjien Kuntabarometri selvittää kahden vuoden välein Suomen yrittäjäystävällisimmät kunnat. Lieto on voittanut keskisuurten kuntien sarjan nyt viisi kertaa peräkkäin. Oripää on Varsinais-Suomen yrittäjämyönteisin kunta.
– Liedossa on tehty pitkään hyvää työtä ja yrittäjät ovat kunnan ja yrittäjien yhteistyöhön erittäin tyytyväisiä. Onnittelen Liedon kuntaa menestyksestä. Tällaiseen menestykseen tarvitaan kuntapäättäjien, kunnan virkahenkilöiden ja yrittäjäyhdistyksen jatkuvaa yhteistyötä. Liedossa yrittäjämäinen ajattelutapa on onnistuttu juurruttamaan kaupungin koneistoon läpileikkaavasti, Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter sanoo.
Taloustutkimus kysyi Suomen Yrittäjien toimeksiannosta yrittäjiltä mielipiteitä yrityksen kotikunnan toiminnasta eri osa-alueissa asteikolla 1–5. Tarkastelussa olivat kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyys, hankinnat, yrityspalvelut, elinkeinopolitiikan asema kunnassa, infrastruktuuri, koulutus ja osaaminen, arvio kunnan elinkeinopolitiikasta, kunnan puoleensavetävyys, kunnan oman toiminnan avoimuus ja markkinoille meno, yritysvaikutusten arviointi, monipaikkaisuus ja ulkomaisen työvoiman saanti.
Lieto sai yritysmyönteisyydestään kokonaisarvosanan 4,03. Yrittäjistä 82 prosenttia antaa Liedon kunnan päätöksenteon yrityslähtöisyydelle kokonaisarvosanaksi erittäin hyvä tai hyvä. Lisäksi Lieto menestyy tasaisesti kaikilla barometrin osa-alueilla. Erityisesti kiitosta yrittäjiltä saavat myös lupa-asioiden sujuvuus ja elinkeinopolitiikan asema kunnassa.
Liedon kaupunginjohtaja Mika Ingi kiittää lietolaisia yrittäjiä ja kaupungin työntekijöitä sekä päättäjiä.
– Voitto tuntuu nyt erityisen makealta, koska meillä on ollut monta henkilöstö- ja roolinvaihdosta ja samalla teimme uuden kunnianhimoisen uudistuksen, eli käynnistimme Liedon Innovaatiokampuksen toiminnan. Liedossa palvelulla on kasvot, jotka tuottavat yrityksille räätälöityjä palveluja mahdollisimman nopeasti. Kyllä yrittäjä aistii, kun häntä aidosti halutaan sekä osataan auttaa, Ingi arvioi.
Elinkeinopolitikan asema Oripäässä maan kärkeä
Pienten kuntien sarjassa valtakunnallisesti alueen kunnista parhaiten pärjäsi Oripää, jonka yrittäjät arvioivat maan neljänneksi parhaaksi omassa sarjassaan. Oripää arvioidaan yrittäjien toimesta kokonaisuudessaan myös Varsinais-Suomen yrittäjämyönteisimmäksi kunnaksi.
Noin 1300 asukkaan Oripäässä yrittäjät arvioivat elinkeinopolitiikan aseman kunnassa koko maan parhaaksi: kokonaisarvosana on 4,82. Kaikki vastaajat ovat arvioineet oripääläisen päätöksenteon yrityslähtöisyyden erittäin hyväksi tai hyväksi. Tämä on poikkeuksellista.
Oripään kunnanjohtaja Timo Tolppanen nostaa esimerkiksi yrittäjien kunnan yhteistyöstä Okra-messujen järjestämisen, jonka puitteissa kunnan toimijat tekevät paljon yhteistyötä.
– Tahdon kiittää Oripään yrittäjiä ja kuntabarometriin vastanneita. Ilman yrittäjiä ei ole kuntaa. Oripäässä yrittäjien on helppo lähestyä kuntaa ja päätöksenteossa sekä hankinnoissa pohditaan myös asioiden vaikutusta paikallisiin yrittäjiin. Vuoropuhelu ja yhteydenpito on tiivistä ja yhteisellä elinvoimalupauksella kunta ja yrittäjät edistävät aktiivisesti yrittäjäystävällistä ilmapiiriä ja yrittämisen olosuhteita, Tolppanen kertoo.
Varsinais-Suomi on Kuntabarometrin mukaan maan kolmanneksi yrittäjämyönteisin alue jaetulla sijalla Keski-Suomen kanssa. Varsinais-Suomen kuntien elinkeinopolitiikasta saama kokonaisarvosana on 3,26. Luku on hieman noussut kahden vuoden takaisesta. Suurten kaupunkien sarjassa Turku on sijalla 11 ja Salo sijalla 17.
Kysely tehtiin 1.2.–8.4.2024, ja siihen vastasi 9627 yrittäjää eri puolilta Suomea. Varsinais-Suomi keräsi Kuntabarometrissa kirkkaasti eniten vastauksia, yhteensä 1298. Liedossa vastaajia oli 50 ja Oripäässä 17. Yrittäjien kuntabarometri julkaistaan joka toinen vuosi. Alueelliset ja kuntakohtaiset tulokset julkistettiin 14.5. Kunnallisjohdon seminaarissa Turun Logomossa.
Top 10 yrittäjäystävällisimmät kunnat Varsinais-Suomessa
1. Oripää 4,82
2. Lieto 4,24
3. Aura 4,13
4. Naantali 4,04
5. Raisio 4,02
6. Kaarina 3,78
7. Uusikaupunki 3,67
8. Marttila 3,65
9. Kemiönsaari 3,63
10. Kustavi 3,60