Suomisen luomutilan lehmät tunnetaan kaikki nimeltä ja niiden hyvinvointi on luonnollisesti ensiarvoisen tärkeää, sillä maidon laatu on verrannollinen siihen, miten lehmät voivat. Kuvassa poseeraa Jinna.
Uutiset

Kotimainen Jymy valtaa jäätelömarkkinoita – Premium jäätelöt uusissa 900 ml pakkauksissa

Jymy jäätelöperhe laajenee ja monipuolistuu. Helmikuussa kauppoihin lanseerataan uudet isot 900 ml premium-pakkaukset Jymy 500 ml luomujäätelöiden rinnalle. Suomisen Maito Oy:n perustajaosakkaan Jyrki Sukulan lempinimeä kantava jäätelöbrändi tavoittelee kasvua niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Jäätelöt ovat jo myynnissä myös Saksassa ja Japanissa.

Jäätelömarkkina ja kuluttajakäyttäytyminen on muuttunut lyhyessä ajassa merkittävästi. Yksi alan isoista toimijoista siirsi koko jäätelötuotantonsa pois Suomesta ja se avasi oven uuteen tuotekategoriaan. Kuluttaja tekee yhä enemmän arvopohjaisia valintoja ja haluaa suosia kotimaisia tuotteita ja yrityksiä. Kevään Jymy uutuudet vastaavat kuluttajan ja kaupan tarpeisiin.

Huikea ja puhdas maku aidosta oman tilan maidosta

Jymy uutuudet ovat aidosti kotimaisia. Ne valmistetaan Aurassa Suomisen Maito Oy:n jäätelötehtaalla ja niissä on myös Avainlippu-merkki. Pääraaka-aine, maidon jäljitettävyys on ylivertainen – maito tulee suoraan Suomisen perheen omalta maitotilalta, jonne on matkaa vain muutama kilometri. Maito saadaan joka päivä tuoreena päivän tuotantotarpeeseen, suoraan lypsytankista. Suomisen luomutilan lehmät tunnetaan kaikki nimeltä ja niiden hyvinvointi on luonnollisesti ensiarvoisen tärkeää, sillä maidon laatu on verrannollinen siihen, miten lehmät voivat. Myös muut raaka-aineet tulevat läheltä.

– Jymy haluaa tuoda iloa ja herkullisuutta ihmisten elämään, ja tämä viesti halutaan tuoda esille myös pakkauksissa ja lanseerausmarkkinoinnissa. Ilme on värikäs, hauska ja erottuva. Ilon lisäksi tärkeää on myös kilpailukykyinen hinnoittelu, ja ennen kaikkea huikea ja puhdas maku, korostaa Jymy jäätelön perustajayrittäjä Jyrki ”Jymy” Sukula.

Jymy jäätelö uutuudet 2023

Jymyn tinkimättömän tuotekehityksen tuloksena syntyi neljä uutta makua, joista yksi on vegaaninen.

– Madagaskarin Vaniljakermajäätelö 900 ml

  • Suomen paras vaniljajäätelö aidosta Madagaskarin vaniljasta – laktoosittomana

– Maitosuklaakermajäätelö 900 ml

  • Täyteläinen suklaanautinto suklaakastikkeella (20%) ja rapeilla suklaakeksipalloilla.

– Päärynäkermajäätelö 900 ml

  • Laktoositonta kermajäätelöä, 25% aitoa päärynää ripauksella suklaakiekuroita!

– Vaalea ja Tumma Suklaa 900 ml, vegaaninenPohjana kotimainen kaura, runsaasti suklaakastiketta (20%) rouskuvilla suklaarakeilla.