Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Carita Orlando
Uutiset

Kiinalainen halpatuonti syö kasvua ja kauppaa suomalaisilta yrityksiltä

Suomalaiset tilaavat yhä enemmän ja yhä kiihtyvämmässä tahdissa kiinalaista halpatavaraa. 
Suomen tullin tilaston mukaan kiinalaisista verkkokaupoista tilattujen, enintään 150 euron arvoisten tavaroiden määrä on kasvanut räjähdysmäisesti. Tavaraeriä on tänä vuonna tilattu 22,7 miljoonaa kappaletta, kun vastaava määrä vuosi sitten oli 1,7 miljoonaa. 

Suomalaiset pienyrittäjät ovat epäreilussa kilpailuasemassa kiinalaisten yritysten välttäessä kaikki vastuullisuuteen ja tuoteturvallisuuteen liittyvät säädökset. 

– Vastuullisesti toimivien yritysten on maksettava standardeista, tuotevalvonnasta ja -testauksista, jotta kuluttaja saa varmasti turvallisen tuotteen. Kiinalaiset halpakaupat eivät tätä tee, joten kilpailuasetelma on todella epäreilu, toteaa Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Carita Orlando

EU:n ulkopuolisten halpaverkkokauppojen tuotteet aiheuttavat myös ongelmia ihmisten ja ympäristön hyvinvoinnille. Kiinalaisten verkkokauppajättien tuotteista on löydetty terveydelle vaarallisia kemikaaleja. Tilatun tavaran runsaus ja huonolaatuisuus johtaa siihen, että sen käyttöikä on lyhyt tai jopa olematon ja tuotteita päätyy paljon roskiin.

– Tuotteiden palauttaminen on hankalaa, jollei mahdotonta, joten iso määrä tuotteita päätyy myös käyttämättömänä roskiin. Sosiaalisesta mediasta saa jatkuvasti lukea epäonnistuneista, niin halvoista tilauksista, ettei niitä kannata palauttaa. Tuotteet jäävät siis kuormittamaan meidän ympäristöämme, Orlando toteaa. 

Kiinalaisten verkkokauppojen halpaa hintaa lisää EU:n tullivapausraja, joka tulisi poistaa. Alle 150 euron EU:n ulkopuolelta tilatuista tuotteista ei tarvitse maksaa tullimaksuja. Kiinasta tuodun pieniarvoisen tavaraerän keskimääräinen arvo on tällä hetkellä 6,05 euroa. Suomeen tulevista alle 150 euron paketeista 98 prosenttia tulee Kiinasta. 

– Tuontitulliraja on poistettava mahdollisimman pian. Tullittomuus kannustaa halpojen ja heikosti kestävien tuotteiden tilaamiseen ja kotimainen kauppa kärsii, Orlando sanoo ja toivoo myös kuluttajilta yhä enemmän vastuullisuutta. – Suositaan tänä jouluna kotimaisia ja lähikauppojen tuotteita ja palveluita.