Kesäkuussa lomautettujen määrä putosi huomattavasti
Uutiset

Kesäkuussa lomautettujen määrä putosi huomattavasti

Kesäkuun puolivälissä ansiopäivärahaa saaneiden määrä laski Avoimessa työttömyyskassassa A-kassassa yli 20 prosenttia toukokuun puoliväliin verrattuna, ja tämä ero pysyi kuukauden loppuun asti.  Kesäkuussa 22 561 jäsentä, eli 9,3 prosenttia jäsenistä, sai ansiopäivärahaa. Lomautusajan päivärahaa saavien osuus oli toukokuuhun asti yli 40 prosenttia, mutta kesäkuun loppuun mennessä osuus putosi 32,5 prosenttiin.

Ansiopäivärahan saajat kuukausittain 2023-2024 A-kassa

Toukokuussa A-kassassa alkanut ansiopäivärahaa saaneiden määrän laskutrendi jatkui kesäkuussa entistä jyrkempänä. Vaikka kesäkuun saajamäärä, 22 561 jäsentä, oli merkittävästi pienempi kuin toukokuussa, oli määrä kuitenkin 11 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna samaan aikaan. Ansiopäivärahan saajista 24 prosenttia oli naisia ja 76 prosenttia miehiä. Saajamäärän odotetaan laskevan edelleen heinäkuussa mutta maltillisemmin kuin kesäkuussa. 

Lomautettujen osuus A-kassan ansiopäivärahan saajista on ollut erityisen mielenkiinnon kohteena koko alkuvuoden. Osuus pysytteli 42–44 prosentin tuntumassa koko alkuvuoden ajan. Toukokuun puolivälissä osuus näytti jo kääntyvän laskuun, mutta kuukauden lopussa se oli vielä 40 prosenttia, koska ansiopäivärahaa saavien kokonaismäärä laski niin merkittävästi. Kesäkuussa lomautettujen osuus laski kuitenkin reilusti, pudoten 32,5 prosenttiin.

Soviteltua päivärahaa saavien osuus on ollut huhtikuun jälkeen hienoisessa nousussa. Kesäkuussa osuus oli 17,3 prosenttia, mikä on 1,4 prosenttiyksikköä enemmän kuin toukokuussa.

Ansiopäivärahamenot laskivat edelleen

A-kassan ansiopäivärahamenot ovat olleet laskutrendissä huhtikuun nousupiikkiä lukuun ottamatta. Kesäkuu sujui laskutrendin mukaisesti ja ansiopäivärahamenot olivat 8,4 miljoonaa euroa pienemmät kuin toukokuussa. Kesäkuussa maksettiin ansiopäivärahaa yhteensä 29,3 miljoonaa euroa, mikä on 6,2 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana. Jos trendi jatkuu kuten aiempina vuosina, ansiopäivärahamenot laskevat myös heinäkuussa.

Maksetut eurot kuukausitasolla (milj.) 2023-2024 A-kassa

Kesäkuun ansiopäivärahahakemukset ja maksettujen päivien määrä

Kesäkuussa maksettujen päivien määrä oli 17,8, mikä on lähes sama kuin toukokuussa. Tämä on yhden päivän vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa.

A-kassaan saapui kesäkuussa yhteensä 29 621 ansiopäivärahahakemusta, mikä on 4 344 hakemusta vähemmän kuin toukokuussa. Määrä on kuitenkin jopa 26 prosenttia suurempi kuin viime vuoden kesäkuussa. Suurin osa saapuneista hakemuksista, eli 60,69 prosenttia, oli jatkohakemuksia. Ensihakemusten osuus pysyi samana kuin toukokuussa, eli se oli 5,9 prosenttia. Soviteltavia hakemuksia oli 33,3 prosenttia kaikista hakemuksista.

A-kassan käsittelyajat pysyivät erinomaisina kesäkuussa. Ensihakemusten käsittelyynottoaika oli keskimäärin 9,4 päivää ja soviteltavien hakemusten käsittelyaika 5,8 päivää.