Suomen Yrittäjien hallituksen puheenjohtajaehdokkaat vasemmalta Petri Salminen, Anne Niemi ja Petri Roininen.
Uutiset

Kenestä Suomen Yrittäjien seuraava puheenjohtaja? – Iso vaali lauantaina Tampereella

Yrittäjyyden superviikonloppu kutsuu Tampereelle 21.–22.10.2022, kun Nokia Arenalla järjestetään Valtakunnalliset yrittäjäpäivät ja Tampere-talolla Suomen Yrittäjien liittokokous. Liittokokouksessa valitaan yrittäjäjärjestön seuraava puheenjohtaja ja viikonloppu huipentuu yrittäjien palkitsemiseen Valtakunnallisin yrittäjäpalkinnoin. Paikalle odotetaan jopa 1600 yrittäjää tai yrittäjyyden ystävää.

Lauantaina liittokokouksessa Suomen Yrittäjien puheenjohtajaksi pyrkivät Anne Niemi, Petri Roininen ja Petri Salminen.

Anne Niemi, 58, on järjestön varapuheenjohtaja Etelä-Pohjanmaalta. Niemi on mukana pääomasijoituksia tekevissä Hydro Invest Oy:ssä ja perheyritys Järviseudun Peruna Oy:ssä sekä näiden yritysomistusten kautta eri osakeyhtiöiden hallituksissa. Niemi on myös vaateliike Idanne Oy:n yrittäjä Seinäjoella.  

Petri Roininen, 58, on Suomen Yrittäjien kasvu- ja kansainvälisyysvaliokunnan puheenjohtaja Helsingistä. Roininen on ollut omistamassa ja rakentamassa kymmentä eri yritystä. Yksi niistä on kiinteistösijoitusyhtiö Investors House Oyj, jonka toimitusjohtaja ja hallituksen jäsen hän on. 

Petri Salminen, 41, Keski-Suomesta hakee istuvana puheenjohtajana jatkoa. Salminen on myynnin ja johtamisen kehittämispalveluja tarjoava yksinyrittäjä Salminen & Tikka Oy:ssa ja konepajateollisuudessa toimivan perheyrityksen AJ-Tools Oy osakas. Salminen on myös eurooppalaisen pk-yrittäjien kattojärjestön SMEunitedin puheenjohtaja.

Liittokokous valitsee lauantaina 22. lokakuuta järjestölle myös varapuheenjohtajat sekä valtuuston puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan. Kaikkien valittujen kausi kestää kaksi vuotta ja se tulee alkamaan heti.

Yrittäjäpäivien osallistujilla on mahdollisuus seurata hallituksen puheenjohtajatenttiä perjantaina 16 Nokia Arenalla.

Myös varapuheenjohtajuuksista kisataan

Kahdesta keskusjärjestön varapuheenjohtajapaikasta ovat ilmoittautuneet kisaamaan nykyinen varapuheenjohtaja Jyrki Hakkarainen Varsinais-Suomesta sekä hallituksen jäsenet Jukka Hurrila Satakunnasta sekä Jenni Parpala Rannikko-Pohjanmaalta.  

Valtuuston puheenjohtajaksi on ehdolla ainakin Mari Laaksonen Helsingistä.

Valtuuston varapuheenjohtajaksi Mikko Sundell Satakunnasta ja Janne Vuorinen Pirkanmaalta. 

Lue lisää puheenjohtaehdokkaista: Suomen Yrittäjien liittokokousvaalit – Yrittajat.fi ja Alle kuukausi aikaa Suomen Yrittäjien puheenjohtajavaaliin – Tutustu ehdokkaisiin – Yrittajat.fi

Yrittäjäpalkinto on arvotetuin kunnianosoitus 

Yrittäjäpäivien lauantai-illan gaalassa jaetaan perinteiset Valtakunnalliset yrittäjäpalkinnot. Valtakunnallista yrittäjäpalkintoa pidetään yrittäjien keskuudessa Suomen arvostetuimpana palkintona. Sitä ovat jakaneet Suomen Yrittäjät ja vakuutusyhtiö Fennia yhdessä yli 50 vuoden ajan. 

Gaalassa julkistetaan myös Vuoden Yksinyrittäjät ja Vuoden Nuori yrittäjä. 

Lauantaina yrittäjille puhuu seminaarissa muun muassa kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo ja gaalassa juhlapuheen pitää Suomen Pankin pääjohtaja Olli Rehn.