Kuvassa vasemmalta Loimaan Kauppa ja Palvelut -yhdistyksen hallituksen puheenjohtaja Leena-Maija Pärssinen, yrittäjä Tiina Tammi, Loimaan kehittämisjohtaja Paavo Laaksonen sekä hallituksen jäsenet Tuula Sirén-Mäkelä, Anne Valtonen, varapuheenjohtaja Ville Manner, Anniina Manner ja Henri Thilman.
Uutiset

Kauppala-yhdistys – yli 10 vuotta elinvoimaisen Loimaan asialla

Loimaalla vuodesta 2012 asti toiminut Kauppala-yhdistys, viralliselta nimeltään Loimaan Kauppa ja Palvelut ry, on yli sadan jäsenyrityksen yhdistys. Nyt Loimaan kaupunki on tehnyt yhdistyksen kanssa kaksivuotisen sopimuksen koko Loimaan palvelunäkyvyyden ja tapahtumatoiminnan kehittämisestä sekä toritoiminnan koordinoinnista. Rahallinen panostus on arvoltaan 50 000 euroa.

– Kaupungin taloudellinen tuki on todella merkittävä. Kauppala on toiminut talkooväen voimin, mutta nyt ollaan harppaamassa isoa askelta yhden kynnyksen yli. Tämä hanke ja sen tavoitteet tuovat elinvoimaa myös Loimaan ulkopuolelle. Vaikka keskustan vireys ja torin vetovoima ovat tärkeitä tavoitteitamme, myös alueen ulkopuoliset yritykset ja kuluttajat hyötyvät yhteistyöstä. Nyt saamme palkattua tähän koordinaattorin vetämään projektia, iloitsee yhdistyksen puheenjohtaja Leena-Maija Pärssinen.

Sopimuksella on kaksi päätavoitetta: Loimaan kehittäminen vahvemmaksi elinvoimaisena palvelujen ja tapahtumien keskuksena sekä toritoiminnan hallinnointi, torialueen houkuttelevuuden kasvattaminen ja vireyden nostaminen. Tavoite on elävöittää tori kaupunkilaisten kohtaamispaikaksi.

– Loimaa on vahva ja monipuolinen kaupan ja palvelujen keskus. Yritykset tekevät täällä hyvää yhteistyötä ja nyt sopimuksen myötä, myös yhteistyö kaupungin kanssa vahvistuu entisestään. Olemme todella iloisia, että kaupunki mahdollistaa tämän kehityksen ja arvostaa meidän työtämme yhdistyksenä, Pärssinen kiittelee.