Turun kaupungin laskutuksen ruuhkat alkavat helpottaa. Kesäkuun alussa ruuhkautunutta laskutusta on saatu syksyn aikana purettua muun muassa lisäämällä työntekijöitä laskujen […]
Uutiset
Myllyyn avautuu Pohjoismaiden ensimmäinen Luxe-elokuvateatteri: ”Suurin valkokangas on omakotitalon kokoinen”
Kauppakeskus Myllyn yhteyteen rakentuva, ensi keväänä avautuva Finnkinon uusi elokuvateatteri lupaa katsojille uudenlaisia elokuvaelämyksiä. Myllyyn rakentuva Luxe-elokuvateatteri on ensimmäinen laatuaan […]
Ravintolat ja hotellit valmiina pikkujoulukauteen
Tänä vuonna pikkujoulujen kysyntä tuntuu ylittävän kaikki odotukset, ja luvassa voi olla vuoden 2019 veroinen tulos – jopa parempikin. Turun […]
Sisustusta, hyvinvointia ja ekologisuutta – Skanssiin avautuu uusia liikkeitä
Marraskuun aikana Skanssiin avautuu peräti kuusi uutta liikettä. Uusia liikkeitä saadaan hyvinvoinnin sekä kodintarvikkeiden ja sisustuksen saralta. Marraskuun alussa Skanssin […]
Yrittäjien omistajanvaihdosaikeet Varsinais-Suomessa valtakunnallista tasoa korkeammat
Suomessa on noin 74 000 yrittäjää, jotka ovat täyttäneet 55 vuotta. Tuoreen valtakunnallisen Omistajanvaihdosbarometrin mukaan puolet yli 55-vuotiaista yrittäjistä haluaa […]
Turku Energia rakennuttaa aurinkovoimalan Salo IoT Campukselle Saloon
Turku Energia rakennuttaa Salo IoT Campuksen alueelle 1134 aurinkopaneelista koostuvan aurinkovoimalan. Aurinkovoimalan tuottama sähkö toimitetaan pitkäaikaisella sähköntoimitussopimuksella Salo IoT Campuksen […]