Taija Kavalto luovutti puheenjohtajan nuijan Sami Kummunmäelle 4.12.
Uutiset

Kaarinassa puheenjohtajan nuija vaihtaa käyttäjää

Kavalton Tilaa Piikkiössä 15 vuotta puolisonsa kanssa luotsannut Taija Kavalto jättää Kaarinan Yrittäjien puheenjohtajan tehtävät vuoden vaihtuessa.

Kolme vuotta yhdistyksen toimintaa vetänyt Kavalto ei asettunut enää ehdolle puheenjohtajaksi. Yhdistyksen uudeksi vetäjäksi valittiin Sami Kummunmäki, Kumrok Oy. Kummunmäki on toiminut kaksi vuotta hallituksen jäsenenä ja siirtymätyötä on jo tehty jonkun aikaa. Uutta puheenjohtajaa tulee lisäksi aktiivisessa paikallisyhdistyksessä tukemaan tuttu hallitus, jossa jatkaa myös edellinen puheenjohtaja Kavalto. ­– Olen nauttinut ajasta Kaarinan Yrittäjien puheenjohtajana. Se on antanut minulle todella paljon, mutta nyt on oikea hetki antaa myös aikaa vievä työ seuraavan käsiin. Se on normaalia vaihtuvuutta, eikä toiminta jumiudu, Kavalto pohtii.

Varsinais-Suomen toiseksi suurinta Yrittäjäyhdistystä johtanut Kavalto kertoo toiminnan olevan monipuolista ja etenkin yksinyrittäjille tärkeää on yhdistyksen porukka. – Olemme yhdistyksenä tehneet merkittävää työtä yrittäjien eteen. Meillä on myös viikoittain jotain toimintaa, kuten vakiintuneet lounastreffit. Yksinyrittäjien lisäksi suuri joukko jäsenistöä koostuu pk-yrittäjistä.

Kaarina on sijainniltaan loistava kaupunki yrityksille

Kavalton mukaan logistisesti helposti saavutettava alue vetää kuluttajille suunnattuja yrityksiä. – Mielestäni Kaarina muuttovoittoisena kaupunkina hyötyy Turun kehyskunnan asemasta. Liikenneyhteydet suurempiin kaupunkeihin ovat loistavat ja me palvelemme myös saariston kuntien asukkaita. Kaarinassa on ympäryskuntiin verrattuna erikaltainen, helposti saavutettava yrityskeskittymä Krossi. Sieltä löytyy teollisuutta palvelevia yrityksiä, mutta myös todella laaja skaala kuluttajakauppoja.

Taija Kavalto toivottaa kaikille jouluiloa ja menestystä vuodelle 2025. – Muistakaa tukea paikallisuutta ja menkää myös ihastelemaan jouluvaloja kaupungin keskustaan, hän huikkaa lopuksi.