Varsinais-Suomen Yrittäjät on palkinnut Kaarinan Yrittäjät vuoden 2022 paikallisyhdistyksenä. Palkinto luovutettiin luottamushenkilöristeilyllä sunnuntaina 15.1.
– Palkinto lämmittää sydäntäni paljon. Olen todella onnellinen aktiivisesta ja sitoutuneesta tiimistä, jolla olemme kehittäneet toimintaamme viimeisen vuoden ajan. Toki on mahtavaa, että tehty työ on tuottanut tulosta ja näkyy, Kaarinan Yrittäjien puheenjohtaja Taija Kavalto toteaa.
Varsinais-Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Hanna Munter sanoo, että Kaarinan Yrittäjät on erinomainen esimerkki yrittäjäyhdistyksestä, joka on ottanut haltuun sekä paikallisen kuntavaikuttamistyön että jäsenten palvelemisen ja tukemisen.
– Kaarinan Yrittäjät järjestää jäsenilleen mielenkiintoisia tapahtumia ja tarjoaa hyvän paketin paikallisia jäsenetuja. Välittömät ja suorat yhteydet kaupungin virkamiehiin ja päättäjiin näkyvät Kaarinassa yrittäjämyönteisenä päätöksentekona ja asenteena, Munter sanoo.
Palkinnon perusteluissa mainitaan myös paikallisyhdistyksen aktiivinen jäsenviestintä ja eri kohderyhmien huomioiminen. Yhdistys panostaa myös kiitettävästi jäsenhuoltoon ja -hankintaan.
– Kaarinan Yrittäjiin halutaan kuulua ja yhdistystä halutaan kuulla. Haluan lausua lämpimät kiitokset aktiivisille luottamushenkilöille ja onnittelut koko yhdistykselle.
Vuoden paikallisyhdistys saa palkinnoksi 500 euroa toimintansa kehittämiseen.
Taija Kavalton mukaan Kaarinan Yrittäjissä keskitytään tänä vuonna muun muassa edelleen laajentamaan yhteistyötä kunnan virkamiesten ja päättäjien kanssa sekä kehittämään kohderyhmäajattelua esimerkiksi tapahtumatuotannossa.
– Toivomme, että yrittäjien kynnys tulla mukaan madaltuu entisestään, kun järjestämme tapahtumia, jotka on kohdennettu esimerkiksi perheellisille, yksinyrittäjille ja nuorille, Kavalto kertoo.