Miika Markkanen aloittaa Kaarean toimitusjohtajana 1.6.2023.
Nimitykset

Kaarean uudeksi toimitusjohtajaksi Miika Markkanen

Kaarea Oy:n uutena toimitusjohtajana aloittaa 1.6.2023 Miika Markkanen. Nykyinen toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmi ilmoitti maaliskuussa jättävänsä tehtävänsä 31.5.2023 alkaen.

Kaarea Oy:n hallitus on kutsunut uudeksi toimitusjohtajaksi Miika Markkasen 1.6.2023 alkaen. Markkasella on yli 20 vuoden kokemus yritysten johtotehtävistä, ja hän on toiminut toimitusjohtajana 20 vuoden ajan muun muassa Turun kaupungin ja Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin omistamassa tekstiilihuoltoyhtiössä. Markkasella on kokemusta lukuisista yritysjärjestelyistä kuten liiketoimintakaupoista ja -siirroista, fuusioista ja diffuusioista. Hänellä on myös vahva ja laaja tuntemus Varsinais-Suomen alueen julkisista ja yksityisistä toimijoista sekä päättäjistä.

Markkanen aloittaa yhtiön johdossa jo 20.4.2023 alkaen perehtyäkseen yhtiön
toimintaan ja toimitusjohtajan työhön sekä toimiakseen nykyisen toimitusjohtajan varahenkilönä.

– Hallitus pitää tehtävään löydettyä henkilöä erinomaisena valintana Kaarea Oy:n nykyisen strategian toteuttajaksi. Olemme todella tyytyväisiä siitä, että Markkasen kaltainen ammattilainen löytyi nopealla aikataululla. Näin johto saa runsaasti yhteistä perehdytysaikaa, ja yrityksen vetovastuu vaihtuu varmasti sujuvasti, kommentoi Kaarean hallituksen puheenjohtaja Lasse Lindholm

Toimitusjohtaja Tuija Rompasaari-Salmen ansiokas toimitusjohtajaura päättyy
hänen omasta halustaan 31.5.2023.

– Kaarea Oy:n hallitus on ollut erinomaisen tyytyväinen Rompasaari-Salmen työpanokseen, Lindholm toteaa.