Juha Ruotsalainen
Nimitykset

Juha Ruotsalaisesta uusi Autotuojat ja -teollisuus ry:n hallituksen puheenjohtaja

Henkilö-, paketti-, kuorma- ja linja-autovalmistajia ja maahantuojia Suomessa edustavan Autotuojat ja -teollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajaksi on 17.3.2023 valittu toimitusjohtaja Juha Ruotsalainen Veho Oy:stä. Hallituksen puheenjohtajana on ennen Ruotsalaista toiminut Volvo Cars Finland Oy:n toimitusjohtaja Lasse Ahlstedt, jonka puheenjohtajakausi alkoi vuonna 2021. Autotuojat ja -teollisuus ry:n hallituksen puheenjohtajakaudet ovat kahden vuoden mittaisia.

Autoalalla eletään parhaillaan murroksen vuosia, sillä automarkkinaa heiluttavat pandemian käynnistämä komponenttipula, liikenteen meneillään oleva käyttövoimamurros ja geopoliittisen tilanteen aiheuttama energiakriisi. Viime vuodet ovatkin olleet automarkkinoiden kannalta poikkeuksellisia. Korkea inflaatio ja kasvaneet korkotasot ovat viime kuukausina vähentäneet uusien autojen kysyntää.

”Ensirekisteröintien määrä on komponenttipulan takia jäänyt viime vuosien aikana aiempaa alemmas. Komponenttipulan ennakoidaan tänä vuonna jo pääosin hellittävän ja autojen tuotanto on palaamassa kasvu-uralle”, kertoo Juha Ruotsalainen. 

Autoalan lähivuosien haasteet liittyvätkin ensisijaisesti käyttövoimamurroksen nopeuttamiseen, jotta liikenteelle asetetut päästövähennystavoitteet voitaisiin saavuttaa. Sähköautojen kysyntä on hiipumassa ja kuorma-autoliikenteessä käyttövoimamurros on vasta alussa. Liikenteen sähköistymistä tulisikin edistää hankintakannustein, jotta uusiutuvien polttoaineiden jakeluvelvoitteen jatkuvalta kiristämiseltä vältyttäisiin.

Autotuojien hallituksen puheenjohtajavaihdos osuu samalla uuden vaalikauden alkuun. Autoalan agendalla seuraavalle hallitukselle on nostettu erityisesti liikenteen sähköistymisen nopeuttaminen ja liikenteen päästöjen alentamiseen tähtäävän verouudistuksen toteuttaminen”, kertoo toimitusjohtaja Tero Kallio Autotuojat ja -teollisuus ry:stä.