Kuva: Sami Kelhä, Ilmarinen
Uutiset

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän lasku voimistui

Työntekijämäärä laski joulukuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä lähes kolme prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Seuratuista toimialoista jyrkimmin laskivat jälleen henkilöstövuokraus ja rakentaminen. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä laski eniten Itä- ja Pohjois-Suomessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Työntekijämäärä laski joulukuussa -2,8 prosenttia (marraskuu -2,3) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Ilmarisen seuraamista toimialoista ainoastaan viestintä- ja tietotekniikka (+0,5 %) oli nousussa.

Ilmarisen suhdanneindeksin negatiivinen kehitys kiihtyi joulukuussa. Työllisyys reagoi heikentyneeseen suhdanteeseen viiveellä, mutta nyt myös suhdanneindeksin työntekijämäärän vähentyminen on nopeutunut. 

–  Suomen talouden näkökulmasta taivaalla on synkkiä pilviä. Inflaatio on suurissa EU-maissa edelleen Euroopan keskuspankille liian kovaa, ja julkinen talous velkaantuu vauhdilla. Me olemme Suomessa jo taantumassa. Tilannetta ei helpota, että teollisuuden tilaukset ja vienti ovat laskussa. Nykyisten ennusteiden mukaan laskusuhdanteesta on tulossa kuitenkin suhteellisen lyhyt. Paljon riippuu maailmantalouden ja sen isojen toimijoiden, kuten Yhdysvaltojen, talouden suunnasta, sanoo Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen.

Työntekijöille ei alkuvuonna ole luvassa juurikaan hyviä uutisia,

– Ammattiliittojen ja hallituksen välillä on epäluottamusta ja palkkaneuvotteluissa työntekijöille luultavasti korostetaan palkkamalttia.

Suhdanneindeksin toimialoista laskussa olivat henkilöstövuokraus (-13,0 %), rakentaminen (-9,8 %), majoitus- ja ravitsemusala (-4,4 %), kauppa (-3,2 %), kuljetus (-2,5 %) ja teollisuus (-0,8 %).

– Uusien asuntojen aloitukset ovat hyvin matalalla tasolla. Alan työntekijämäärien väheneminen onkin ollut väistämätöntä. Rakentamisen supistuminen heijastuu myös muiden toimialojen, kuten henkilöstövuokrauksen, logistiikan ja palvelualojen työllisyyteen, arvioi Jouni Vatanen.

Työntekijämäärä laski kaikilla alueilla

Alueellinen tarkasteltuna työntekijämäärien kehitys oli joulukuussa marraskuun lailla negatiivista koko Suomessa: eniten laskua tuli Itä-Suomessa (-5,2 %) ja vähiten Länsi-Suomessa (-3,2 %).

Joulukuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

  • Etelä-Suomi (-2,1 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli teollisuudessa (+0,5 %) sekä viestinnässä- ja tietotekniikassa (+0,4 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-11,7 %), rakentaminen (-9,3 %), majoitus- ja ravitsemusala (-5,8 %), kuljetus (-3,4 %) ja kauppa (-2,8 %).
  • Länsi-Suomi (-2,5 %): Kasvua oli viestinnässä ja tietotekniikassa (+3,4 %) sekä teollisuudessa (+0,2 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-17,0 %), rakentaminen (-9,6 %), kauppa (-3,7 %), kuljetus (-1,3 %) ja majoitus- ja ravitsemusala (-0,2 %).
  • Itä-Suomi (-5,2 %): Seuratuista toimialoista kaikki olivat laskussa: henkilöstövuokraus (-17,9 %), majoitus- ja ravitsemusala (-8,4 %), kauppa (-7,9 %)., rakentaminen (-7,1 %), teollisuus (-4,1 %), kuljetus (-3,8 %) ja viestintä- ja tietotekniikka (-1,1 %).
  • Pohjois-Suomi (-3,2 %): Kasvua oli vain kuljetuksessa (0,9 %). Laskussa olivat henkilöstövuokraus (-23,6 %), rakentaminen (-12,1 %), teollisuus (-8,7 %), viestintä- ja tietotekniikka (-5,0 %), majoitus- ja ravitsemusala (-2,0 %) sekä kauppa (-0,4 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.