Työntekijämäärät voimakkaimmassa nousussa etelässä
Uutiset

Ilmarisen suhdanneindeksi: Työntekijämäärän kasvu piristyi jälleen

Työntekijämäärä nousi tammikuussa Ilmarisen suhdanneindeksiin kuuluvissa yrityksissä 2,1 prosenttia vuoden takaiseen verrattuna. Toimialoista vahvimmin kehittyivät majoitus- ja ravitsemusala, viestintä- ja tietotekniikka sekä henkilöstövuokraus. Rakentaminen ja kaupan alat olivat laskussa. Alueellisesti tarkasteltuna työntekijämäärä nousi eniten Etelä-Suomessa, kun laskua tuli ainoastaan Itä-Suomessa.

Ilmarisen suhdanneindeksi kertoo ajantasaista tietoa Suomen talouden kehityksestä. Se kuvaa muutosta yhteensä yli 60 000 yrityksen ja noin 500 000 työntekijän joukossa.

Työntekijämäärä kasvoi tammikuussa +2,1 prosenttia (joulukuu +0,8 %) verrattuna vuoden takaiseen ajankohtaan. Toimialoista majoitus- ja ravitsemusala (+8,9 %), viestintä- ja tietotekniikka (+6,2 %), henkilöstövuokraus (+4,6 %) ja teollisuus (+2,4 %) olivat vahvimmassa nousussa.

– Ilmarisen suhdanneindeksin kasvuvauhti on noin puolen vuoden ajan hidastunut, kun nyt kasvuvauhti taas pitkästä aikaa kiihtyi. Toistaiseksi taantumasignaalit ovatkin olleet työmarkkinoilla suhteellisen vaimeita. Toisaalta julkisuudessa olleet teollisuuden uusien tilausten luvut kertovat loppuvuonna kysynnän heikentyneen. Kysynnän vähenemisen taustalla on talouskasvun hidastuminen, korkea inflaatio ja Venäjän kaupan romahtaminen, Ilmarisen tutkija Jouni Vatanen arvioi.

Ilmarisen seuraamista toimialoista laskussa olivat rakentaminen (-1,9 %) ja kauppa (-0,9 %).

– Rakentamisen osalta laskua on jatkunut useamman kuukauden ajan. Rakennuskustannukset ovat nousseet, ja varsinkin asuntorakentamiseen liittyy paljon epävarmuustekijöitä. Kiinteistönvälitysalan keskusliitto kertoikin asuntokauppojen vähentyneet tammikuussa lähes 44 prosenttia vuodentakaisesta, Vatanen sanoo.

Työntekijämäärät voimakkaimmassa nousussa etelässä

Tammikuussa alueellinen kehitys oli voimakkainta Etelä-Suomessa (+3,5 %). Työntekijämäärä oli hienoisessa laskussa ainoastaan Itä-Suomessa (-0,1 %).

Tammikuun työntekijämäärien kehitys alueittain:

Etelä-Suomi (+3,5 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+12,9 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+6,3 %), henkilöstövuokrauksessa (+5,5 %), teollisuudessa (+3,3 %) ja kuljetuksessa (+2,8 %). Laskussa olivat rakentaminen (-1,8 %) ja kauppa (-0,3 %).

Länsi-Suomi (+1,3 %): Kasvua oli viestintä- ja tietotekniikassa (+7,8 %), henkilöstövuokrauksessa (+4,3 %), majoitus- ja ravitsemusalalla (+2,5 %) ja teollisuudessa (+2,2 %). Laskussa olivat kauppa (-2,1 %), kuljetus (-2,0 %) ja rakentaminen (-0,1 %).

Itä-Suomi (-0,1 %): Kasvussa olivat viestintä- ja tietotekniikka (+4,4 %), majoitus- ja ravitsemusala (+3,8 %) sekä teollisuus (+3,0 %). Laskussa olivat kauppa (-4,9 %), rakentaminen (-3,4 %), kuljetus (-1,6 %) ja henkilöstövuokraus (-11,3 %).

Pohjois-Suomi (+1,8 %): Seuratuista toimialoista kasvua oli majoitus- ja ravitsemusalalla (+8,0 %), viestintä- ja tietotekniikassa (+2,8 %), kuljetuksessa (+2,1 %) ja kaupassa (+0,1 %). Laskussa olivat rakentaminen (-4,0 %), teollisuus (-2,9 %) ja henkilöstövuokraus (-0,9 %).

Suhdanneindeksiä on julkaistu vuodesta 2013 lähtien. Suhdanneindeksin seurantaryhmä koostuu yli 60 000:sta eri toimialoilla toimivasta Ilmarisen asiakasyrityksestä, jotka ilmoittavat palkkatietonsa tulorekisteriin. Suhdanneindeksi kuvaa yritysten työntekijämäärän muutosta edellisvuoteen verrattuna. Indeksissä on huomioitu koko tarkastelujakson ajan Ilmarisen asiakkaina olleet yritykset, joten tulevat tai lähtevät asiakasyritykset eivät vaikuta indeksin kehitykseen.

Tutustu tarkemmin

Suhdanneindeksin kuvaliite (pdf)
Suhdanneindeksi