Siirry sisältöön
lauantai 25.7.2026 🌤️ 16° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Hurjan suosion saavuttanut Auran Kauppojen Yö- tapahtuma tulee jälleen!

Auran Kauppojen Yö- tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa.
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Auran Kauppojen Yö- tapahtuma järjestetään nyt kolmatta kertaa. Tapahtumaan lähti tänä vuonna
mukaan ennätysmäärä Aurassa toimivia kivijalkaliikkeitä sekä mukaan saatiin myös paljon
yhdistystoimijoita ja muita oheisohjelman järjestäjiä. Vuoden 2023 Kauppojen Yön teemana onkin
palveleva ja monipuolinen Aura. Tänä vuonna osana tapahtumaa esitellään myös paikallisia toimijoita ja
mahdollisuuksia harrastaa Aurassa. Oletko esimerkiksi päässyt ajamaan Lounais-Suomen ainoalla
pienoisautoradalla tai päässyt testaamaan toiminnallista treeniä Auran Woimasalille? Aurajoen
rannassa sijaitseva Sisupuisto on myös ehdottomasti kokemisen arvoinen kohde!


Tapahtuman tarkoituksena on esitellä Auran monipuolista ja kattavaa palvelutarjontaa sekä kiinnittää
huomiota paikallisten palveluiden käyttämiseen. ”Oman kunnan elinvoimaisuuteen voi helposti meistä
jokainen vaikuttaa tukemalla paikallisia yrittäjiä, käyttämällä heidän palveluitaan ja ostamalla tuotteet
kunnan kivijalkaliikkeistä” kertoo Auran kunnan elinvoimajohtaja Anna-Mari Alkio.

Auran kunnan elinvoimaohjelmassa yhtenä toimenpiteenä on vahvistaa edelleen kunnan vahvuuksia,
kuten sitä, että Aura on Auranmaan alueen palveluiden ja kaupan keskittymä. ”Elinvoimaohjelman
tavoitteiden ja toimenpiteiden mukaisesti haluamme lisätä yhteistyötä niin kivijalkayritysten kuin yritysten
ja kolmannen sektorin toimijoiden välillä ja tämän vuoden tapahtuma toteutetaan aidosti yhdessä” kertoo
Auran Yrittäjien ja elinvoimatyöryhmän puheenjohtaja Marko Mäkilä. Elinvoimaohjelma on osa Auran
kunnan strategiaa kunnan elinvoimaisuuden säilyttämiseksi ja kehittämiseksi vuosille 2023-2026.
Elinvoimaohjelma ohjaa Auran kunnan elinkeinopalvelutoimintaa ja siihen liittyvää kehittämistyötä.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.