Lietolainen näköhyvinvoinnin perheyritys Piiloset käynnisti alkaneen 45-juhlavuotensa isolla harppauksella järjestämällä koko henkilöstölle avoimen osakeannin. Lähes kolmasosa (29 %) henkilökunnasta läpi organisaation päätti osallistua antiin.
Uutiset

Henkilöstö pitkänlinjan perheyrityksen omistajiksi – Piiloset aloitti 45-vuotisjuhlat osakeannilla

Henkilöstön osakeannit liitetään perinteisesti startupeihin tai IT-alaan sekä julkisesti listattuihin yrityksiin. Henkilöstöannit ovat kuitenkin merkittävästi harvinaisempia pitkänlinjan perheyrityksissä.

Varsinaissuomalainen Piiloset, joka on panostanut jo yli neljä vuosikymmentä silmänhoitotuotteiden ja piilolinssinesteiden sekä silmälasilinssien kehittämiseen, halusi mahdollistaa henkilökunnan pääsyn perheomisteisen yrityksen omistajaksi.

“Yrityksemme menestyy henkilökuntamme ansiosta. Halusimmekin, että henkilöstö saa yrityksestä myös osansa. Samalla he pääsivät entistä tiiviimmällä suhteella perheyhteisöön kiinni. Erityisen ilahduttavaa oli myös se, että antiin osallistui henkilöitä läpi organisaation – kuten esimerkiksi tuotannosta, johtoryhmästä ja tuotekehityksestä”, kertoo Piilosetin yrittäjäperheeseen kuuluva toimitusjohtaja Riikka Järvinen.

Kotimaisuus on Piilosetille tärkeää, ja yritys haluaa edistää sekä työtä että yrittäjyyttä Suomessa. Osakeanti tukee näistä tavoitteista jokaista. 

“Osakkaiksi lähteneet työntekijämme perustelivat valintaansa muun muassa sillä, että heillä on vahva usko Piilosetin tulevaisuuteen, ja että töitä on aiemminkin tehty yrittäjähenkisesti. Lisäksi nyt on mahdollisuus olla uudella tavalla mukana yrityksen kasvussa”, jatkaa Järvinen. 

Piilosetin (Finnsusp Oy) kehittämiä ja valmistamia tuotteita myydään yli 30:ssä maassa ympäri maailman. Yrityksen liikevaihto on jo lähes 10 miljoonaa euroa. Liikevaihto on kaksinkertaistunut kannattavasti viimeisen neljän vuoden aikana.

Henkilöstöantiin saivat osallistua kaikki työntekijät, joiden työsuhde oli kestänyt vähintään vuoden.