Etlan ennusteryhmän tutkijat (vas.) Päivi Puonti ja Ville Kaitila, ennustepäällikkö Markku Lehmus ja tutkija Birgitta Berg-Andersson.
Uutiset

Etla on vuoden talousennustaja

Etla on voittanut vuoden 2021 Talousennustaja-palkinnon. Palkinnon myöntää vuosittain Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulu Suomen talouden kehityksen parhaiten ennustaneelle taholle. Etlan suhdanneryhmä on lisäksi voittanut Focus Economicsin järjestämän kansainvälisen kilpailun Suomi-sarjan tarkimmista talousennusteista viime vuonna. Aiemmin keväällä Etla voitti myös Concensus Economics -kilpailun euroalueen tarkimmista talousennusteista.

Etlan ennusteet osuivat viime vuonna useammassakin eri mittauksessa muita tarkemmin kohdalleen. Viimeisin tunnustus on Jyväskylän yliopiston kauppakorkeakoulun tänään myöntämä Vuoden talousennustaja -palkinto.
Palkinto luovutettiin Etlan ennustepäällikkö Markku Lehmukselle vuosittaisessa Taloustutkijoiden kesäseminaarissa Jyväskylässä keskiviikkona 15.6. Palkinnon luovutti sanomalehti Keskisuomalaisen taloustoimituksen esimies Jorma Rahkonen.
Jyväskylän kauppakorkeakoulu palkitsee vuosittain Suomen talouden kehityksen parhaiten ennustaneen kristallipallolla. Kilpailussa asetetaan talousennustajat paremmuusjärjestykseen ennusteiden osumatarkkuuden mukaan.
Voittajan ratkaisi ennusteiden keskimääräinen osumatarkkuus vuoden 2021 talouskehityksessä. Arvioitavia muuttujia oli yhteensä yhdeksän (mm. bkt, työttömyys, inflaatio, vaihtotase, investoinnit) ja tarkasteltavia ennusteen teon ajankohtia kolme: kevät 2021, syksy 2021 ja kevät 2022.
Markku Lehmus arvioi, ettei moni osannut nyt ennakoida, kuinka vahvaa talouden toipuminen koronasta oli.
– Koronarokotteet valmistuivat nopeammin kuin ennakoitiin ja tämän takia toipuminen oli voimakkaampaa kuin ennustettiin. Myös valtion harjoittama finanssi- ja rahapolitiikka oli nyt voimakkaampaa kuin 2008 finanssikriisin jälkeen. Hyvin olemme olleet hereillä, Lehmus toteaa.
Talousennustaja-palkinto on jaettu vuodesta 1998 lähtien. Kyseessä on kolmas kristallipallo, jonka Etla on historiansa aikana voittanut. Aiemmin palkinto on saatu vuonna 2007 ja vuonna 2004.
Etlan nelihenkisen ennustetiimin muodostavat Lehmuksen lisäksi tutkijat Birgitta Berg-Andersson, Ville Kaitila ja Päivi Puonti.

Etlalle voitto myös FocusEconomics-kilpailussa

Etla on voittanut myös kansainvälisen analyysiyhtiö Focus Economicsin järjestämän kilpailun Suomi-sarjan vuoden 2021 tarkimmista talousennusteista. Kilpailussa vertailtiin keskeisiä makrotaloudellisia indikaattoreita (bkt, inflaatio, julkisen talouden tasapaino ja vaihtotase) ja kuluttajahintojen ennusteita vuonna 2021. Etlan suhdanneryhmä onnistui ennustamaan Suomen luvut tarkimmin.

Kilpailun järjestäjä Focus Economics laatii talousanalyyseja ja -ennusteita yli 200 maasta. FocusEconomics Analyst Forecast Award on vuosittain myönnettävä palkinto, jossa huomioidaan tarkimmat talousennustajat eri maissa ja hyödykkeissä. Palkinto myönnetään vuosittain tarkimmille ennustajille monissa eri sarjoissa maittain, alueittain ja indikaattoreittain.

Vertailtavien indikaattorien osalta Etla sijoittui Suomi-sarjassa kärkisijoihin inflaatioluvuissa (2. sija) ja bkt- ja vaihtotase-ennusteissa (3. sija). Sijoitukset takasivat lopulta kokonaiskilpailun voiton.

Consensus Economics-voitto jo aiemmin tänä vuonna

Jo aiemmin tänä vuonna Etlan suhdanneryhmä voitti myös Concensus Economics -tutkimusyhtiön järjestämän kilpailun euroalueen tarkimmista talousennusteista vuonna 2021.

Poikkeuksellisena pandemia-aikana Etla onnistui lopulta ennustamaan tarkimmin koko euroalueen bruttokansantuotteen ja inflaation kehityksen. Tammikuun 2020–joulukuun 2021 välisenä aikana laaditut kuukausittaiset arviot bruttokansantuotteen ja kuluttajahintojen eli inflaation kehittymisestä euroalueella osoittautuivat muita tarkemmiksi ja toivat konsensusennusteessa voiton Etlalle.

Yhteyshenkilöt

Markku Lehmus
Ennustepäällikkö, ETLA

Puh:  044-5498455  
markku.lehmus@etla.fi
Tytti Sulander
Viestintäjohtaja, ETLA

Puh:  040-505 1241  
tytti.sulander@etla.fi