Kuva: AdobeStock
Uutiset

Erikoiskaupassa varovaisia piristymisen merkkejä – liikevaihdon kehitys plussalla ensimmäistä kertaa sitten helmikuun 2023

Erikoiskaupan liiton tilastot kertovat alan olevan positiivisella uralla. Koko erikoiskaupan liikevaihdon muutos oli elokuussa +1,5 %. Edellisen kerran erikoiskaupan kehitys on ollut positiivinen helmikuussa 2023.  

Erikoiskaupan liitto Etu ry:n tilastot kertovat erikoiskaupan uusimman tilanteen kuukauden välein. Tuorein, juuri julkaistu tilasto on elokuulta 2024. Erikoiskaupan liikevaihdon muutos vuoden takaiseen on elokuussa koko erikoiskaupan alalla +1,5 %. Vuoden alusta liikevaihtoa mittaava kumulatiivinen vuosimuutos jäi kuitenkin vielä miinukselle päätyen -2,0 %: in. Tulevaa kehitystä ennakoivan ETUbotin ennustama kehitys koko loppuvuodelle on nyt -2,57 %, jossa on selkeää parannusta aikaisempiin ennusteisiin.  

Erikoiskaupan liiton toimitusjohtaja Ulla Pöllänen näkee luvuissa varovaista toiveikkuutta. 

“On hyvä huomioida, että erikoiskaupan toimialojen välillä on suuria eroja myynnin kehityksessä. Elokuun lukujen valossa esimerkiksi optinen toimiala jatkaa edelleen positiivista kehitystä, kun taas urheilukauppa odottaa edelleen patoutuneen kysynnän purkautumista vielä miinusluvuilla”, Pöllänen toteaa. 

Syyskuun alusta voimaan astuneella arvonlisäveromuutoksella saattoi olla vaikutus kuluttajien käytökseen, mikä osaltaan selittää myynnin kasvun elokuussa. 

“Positiivinen kuukausikehitys on pitkästä aikaa toiveita herättävä, joskin on hyvä huomioida, että osa elokuun myynninkasvusta voi olla suoraa seurausta syyskuun alv:n korotusta ennakoivasta ostokäyttäytymisestä”, Pöllänen huomauttaa. 

Kuluttajien luottamus paranemassa? 

Kuluttajien luottamuksella mitataan kuluttajien arvioita ja odotuksia sekä omasta että Suomen taloudesta ja aikomuksista tehdä hankintoja, säästää ja ottaa lainaa. Tilastokeskuksen mukaan kuluttajien luottamus on pysynyt melko tasaisen negatiivisena jo puolisen vuotta. Marraskuun luku oli -7,4.   

Kuluttajien luottamus omaan talouteen verrattuna vuoden takaiseen osoittaa kuitenkin trendinomaista paranemista. Erikoiskaupan liiton tilastoista vastaavan johtaja Jukka Ropposen mukaan pitkän negatiivisen jakson jälkeen ollaan jo lähellä nollatasoa.  

”Syksyn 2022 jälkeen erikoiskaupan liikevaihdon kehitystrendi on ollut alavireinen. Odotukset ensi vuodelle ovat kuitenkin nousussa ja talouden kehityksen pohjatason katsotaan monella mittarilla olevan käsillä.” 

Vähittäiskaupan ja tilauskannan luottamusindikaattorit: Suomen ja Ruotsin näkymissä suuria eroja, mutta molemmilla suunta ylöspäin 

Euroopan komission ylläpitämä vähittäiskaupan luottamusindikaattori kertoo, kuinka myynnin kehitystä kuvaava indikaattori kehittyy Suomessa ja verrokkimaissa sekä EU:ssa.  

Ropponen kertoo indikaattorin heijastavan yritysten myyntiaktiviteettien muutoksia ja kehitystä kolmen edellisen kuukauden aikana. Indikaattori on keskeinen mittari arvioitaessa, miten yritykset itse kokevat liiketoimintansa menestyksen lyhyellä aikavälillä. 

”Seuraamme sitä, kuinka eri suuntiin indikaattori kehittyy. Kuukausittaiset vaihtelut ovat näissä luvuissa suuria.  Ruotsin pisteluku on nyt +21,1 eli positiivinen kehitys on alkanut uudelleen. Suomen marraskuun luku on tasolla -26,2. Yleinen positiivinen näkymä voi nostaa nopeastikin luottamusindikaattoria paremmaksi, kuten tilauskannan luottamusindikaattorin noususta jo nähdään”, Ropponen toteaa. 

Euroopan komission tilauskannan luottamusindikaattori kuvaa erikoiskaupan toimialan yritysten odotuksia siitä, millaiset tilauskannan odotukset seuraavalle kolmelle kuukaudelle ovat.  

Ropponen uskoo tilauskannan luottamusindikaattorin tukevan samaa kuvaa talouden positiivisesta käänteestä.  

”Marraskuussa luku on Suomen osalta kehittynyt hyvin, nyt +12,4. Edellistä positiivista lukua (+5,5) joutuu etsimään aina huhtikuusta 2022 asti. Tämäkin tunnusluku kertonee siitä, että talouden käänne olisi tulossa. Seuratuista kilpailijamaista edellä on vain Ruotsi, jota ollaan ottamassa pian kiinni.”