Eduskuntavaalien ehdokaslistoilla on Varsinais-Suomen vaalipiirissä yhteensä ennätykselliset 48 yrittäjäehdokasta. Määrä nousi jälleen edellisistä vaaleista. Yrittäjätaustaisia ehdokkaita löytyy 14 eri puolueesta.
– Eduskuntaan tarvitaan yrittäjän arjen ymmärtäjiä ja yrittäjäosaamista. On erittäin hienoa, että Varsinais-Suomessa yrittäjiä on eri puolueiden listoilla iso joukko, Varsinais-Suomen Yrittäjien puheenjohtaja Jyrki Hakkarainen sanoo.
– Yrittäjiä tarvitaan päätöksentekopaikoilla, missä säädetään yritystoimintaa koskevia lakeja ja edistetään yrittämisen olosuhteita. Yrittäjät ja yritykset luovat uusia työpaikkoja, elinvoimaa ja hyvinvointia Suomeen, Hakkarainen sanoo.
Yrittäjätaustaisten eduskuntavaaliehdokkaiden määrä on ollut Varsinais-Suomessa kasvava. Vuoden 2015 eduskuntavaaleissa ehdolla oli yhteensä 28 yrittäjää ja vuoden 2019 eduskuntavaaleissa listoilla oli 35 yrittäjäehdokasta.
Eniten yrittäjäehdokkaita kevään eduskuntavaaleissa on Varsinais-Suomessa Liike nyt -puolueen listoilla, yhteensä yhdeksän. Kakkossijaa pitää perussuomalaiset, joilla on kahdeksan yrittäjäehdokasta. Kolmanneksi eniten yrittäjäehdokkaita on kokoomuksen ehdokaslistalla (7).
Keskustalla on kuusi yrittäjätaustaista ehdokasta. Vihreillä, kristillisdemokraateilla, rkp:lla ja vapauden liitolla on listoillaan kolme yrittäjää. Vasemmistoliitolla on kaksi yrittäjäehdokasta, spd:llä ei yhtään. Lisäksi yrittäjäehdokas löytyy liberaalipuolueen, kristallipuolueen, avoimen puolueen ja valta kuuluu kansalle -puolueen ehdokaslistoilta.
– On hienoa, että yrittäjät antavat aikaa ja intoa yhteisten asioiden hoitoon oman yritystoiminnan ohella. Kannustan aivan kaikkia yrittäjiä vaikuttamaan tulevissa vaaleissa ja äänestämään yrittäjää, Hakkarainen toteaa.
Ehdokastiedot on kerätty oikeusministeriöin vahvistamilta ehdokaslistoilta. Määriin on laskettu ehdokkaat, joiden tittelinä listoilla on yrittäjä sekä Varsinais-Suomen Yrittäjien keräämät omat tiedot yrittäjäehdokkaista.