Elinkaaren omistajat Elina Salmivala ja Tarja Lounasvaara
Uutiset

Elinkaari laajenee Varsinais-Suomeen: Kalmariunion Oy osaksi kasvavaa tilintarkastusyhteisöä

Turkulainen Kalmariunion Oy siirtyi yrityskaupalla osaksi Elinkaari-ketjua. Viime vuonna Satakunnassa yritysostoilla voimakkaasti kasvanut tilintarkastusyhteisö hakee nyt uutta kasvua Varsinais-Suomesta.

Paikallinen talouden, yrityskauppojen ja kasvun asiantuntija

–Kalmariunion Oy tunnetaan valtakunnallisestikin asunto-osakeyhtiöiden tilintarkastuksista ja liikennelupalausunnoista. Jatkossa Turun toimipisteemme tarjoaa Elinkaaren portfolion mukaisesti entistä laajempia tilintarkastuspalveluita pk-yrityksistä pörssiyhtiöihin sekä yritysjärjestely- ja neuvonantopalveluita. Elinkaaren tavoitteena on olla vahva paikallinen toimija, ja nyt lähdemme kehittämään verkostoamme Varsinais-Suomessa. Lähivuosina edessä on varmasti myös muita kauppoja, Elinkaaren toimitusjohtaja Elina Salmivala linjaa.

Yrityskauppa tehtiin 29.2.2024. Yrityksensä Elinkaarelle myynyt toimitusjohtaja Osmo Kalmari jatkaa Elinkaaren HT-tilintarkastajana ja osana yritysjärjestelyä perustetun uuden yhtiön osakkaana. Siten Kalmariunion Oy:n yritysnimi säilyy entisellään, mutta y-tunnus muuttuu. Kalmariunion Oy:lla on toimipisteet Turussa ja Helsingissä, ja sen kuluvan tilikauden  liikevaihto on n. 500 000 €.

–Asunto-osakeyhtiöt säilyvät yhtenä erikoistumisalueenamme, minkä rinnalla tarjoamme oman alueemme yrityksille apua mm. sukupolvenvaihdoksissa, yrityskaupoissa ja kannattavan kasvun rakentamisessa. Osana Elinkaarta palvelemme valtakunnallisesti kaikkien toimialojen yrityksiä, sillä pääosa tilintarkastuksista voidaan tehdä sähköisesti, Osmo Kalmari sanoo.

Voimakkaasti kasvava tilintarkastusyhteisö

Porilaisen Elinkaaren kasvutarina käynnistyi viime keväänä, kun yhtiö osti Audec Tilintarkastus Oy:n ja Idman-Vilén Oy:n Porin liiketoiminnan. Molemmat yritykset olivat Satakunnassa merkittäviä tilintarkastustoimistoja. –Strategiamme on kasvaa nopeasti Satakunnan johtavaksi tilintarkastusyhteisöksi ja laajentua sitten valtakunnalliseksi vastuullisen kasvun asiantuntijaksi. Kalmariunionin kaupan myötä saamme tukevan jalansijan Turun seudulla. Näen Varsinais-Suomessa kiinnostavia kasvumahdollisuuksia erityisesti teollisessa tuotannossa ja rakennusalalla, joista meillä on syvällistä toimialatuntemusta, Salmivala sanoo.