Siirry sisältöön
sunnuntai 26.7.2026 ☁️ 16° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Avoimissa Joulukylissä mukana 350 jouluista tapahtumaa

Toista kertaa järjestettävä valtakunnallinen Avoimet Joulukylät keräsi 350 ilmoitettua tapahtumaa.
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Toista kertaa järjestettävä valtakunnallinen Avoimet Joulukylät keräsi 350 ilmoitettua tapahtumaa. Avoimet Joulukylät -konseptin ideana on saada kylien ja kyläyhdistysten tapahtumille näkyvyyttä ja samalla houkutella vierailijoita jouluisiin kyliin ja esitellä kylien monipuolista toimintaa. Tapahtumia ilmoitettiin mukaan kaikista Suomen maakunnista.

  • Luvassa on jälleen joulumarkkinoita ja -myyjäisiä, joululaulutilaisuuksia, tonttupolkuja ja kynttiläkulkueita. Joulukylissä tapahtuu läpi marras- ja joulukuun, joten joulutunnelmaa, herkkuja joulupöytiin ja lahjoja kuusten alle voi käydä hakemassa sadoista eri kylistä koko jouluajan, kertoo tapahtumasta vastaava Suomen Kylät ry:n järjestökoordinaattori Marianne Liitelä.

Avoimet Joulukylät kokoaa kyläyhdistysten tai vastaavien yhdistysten järjestämät joulutapahtumat yhdelle tapahtumakartalle. Kartalta voi katsoa lähellä sijaitsevat tai matkan varrelle osuvat joulutapahtumat. Kaikki ilmoitetut tapahtumat löytyvät osoitteesta www.suomenkylat.fi/avoimetjoulukylat.

Avoimet Joulukylät on Suomen Kylien ja maakunnallisten kyläyhdistysten yhteinen ja koko Suomessa toteutettava tapahtumakokonaisuus. Joulutapahtumia järjestävät kylät ovat saaneet käyttöönsä Avoimet Joulukylät -logon sekä erilaisia valmiita kuvituskuvia ja mainospohjia oman tapahtumamarkkinointinsa tueksi. Vuonna 2022 ensimmäistä kertaa toteutetussa Avoimet Joulukylät -tapahtumassa oli mukana 297 joulutapahtumaa ja niissä oli arviolta yhteensä 51 000 kävijää. Tälle vuodelle on siis odotettavissa kasvua ja Avoimet Joulukylät vakiinnuttaa asemansa Suomen Kylien joka vuotisena tapahtumana

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Tilaa uutiskirje Tilaus vahvistetaan uutiskirjesivulla. Voit perua tilauksen milloin tahansa; käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.