Valokulkue Aura
Ajoneuvojen jouluvalokulkueessa tullaan näkemään mm. traktoreita, pakettiautoja, rekkoja, vuoden -71 Mercury Cougar sekä vuoden -70 Scania 110 linja-auto. Juhlassa paljastetaan tiettävästi Suomen suurin joulukynttelikkö. Kuva vuoden 2021 valokulkueesta, joka tänä vuonna on huomattavasti suurempi ja vaikuttavampi. Kannattaa tulla ja tuoda koko perhe tapahtumaan, missä ajoneuvoja, valoa, ihmetystä ja ihasteluja riittää.
Uutiset

Auran joulunavauskulkue 25.11. perjantaina: ajoneuvojen tuhannet ledvalot sekä Suomen suurin joulukynttelikkö ovat vaikuttava ilmestys

Aurassa tullaan järjestämään toistamiseen ainutlaatuinen ajoneuvojen jouluvalokulkue. Tuhannet ledvalot häikäisevät jälleen Auran kunnan joulunavauksessa perjantaina 25.11. klo 18.15, jolloin paikalliset yrittäjät, monet autoharrastajat sekä valokulkueeseen osallistuvat aktiivit tuunaavat omat menopelinsä jouluvaloilla ilahduttaakseen joulunavaukseen osallistujia.

Ajoneuvojen jouluvalokulkue oli valaisemassa ensimmäistä kertaa Auran joulunavauksessa viime vuonna. Vastaavaa ei oltu Suomessa ennen järjestetty. Tänä vuonna valokulkue saa uudenlaista näyttävyyttä, sillä ajoneuvojen sarjoja on kaksi tai kolme: ensimmäisenä lähtevät tuunatut, ekologiset polkupyörät ja muut kaksipyöräiset, tämän jälkeen liikkeelle lähtevät henkilöautot ja viimeisenä tulevat suurimmat raskaat ajoneuvot.

– Viime vuonna ensimmäistä kertaa toteutettu tapahtuma sai aivan valtavasti positiivista palautetta ja se oli elämys vauvasta vaariin. Kun kyselin meidän yrittäjiltä kiinnostusta toteuttaa tämä uudelleen, oli innostusta heti ilmassa, kertoo Auran kunnan kehittämisjohtaja Anna-Mari Alkio.

Valokulkueessa Joulupukki muoreineen ja monenlaisia koristeltuja ajoneuvoja, joista voit äänestää suosikkisi

Ajoneuvojen jouluvalokulkueessa tullaan näkemään mm. traktoreita, pakettiautoja, rekkoja, vuoden -71 Mercury Cougar sekä vuoden -70 Scania 110 linja-auto. Kulkueen kärjessä traktorin kärryssä kulkevat myös kuulemamme mukaan itse Joulupukki sekä Joulumuori! Kulkueen tarkoituksena on tuoda iloa ja valoa Auran joulunavaukseen.

Kulkue kulkee Auran keskustassa, tekee siellä lenkin ja parkkeeraa lopuksi Auran Monitoimitalo Auraamon pihalle. Kulkue lähtee liikkeelle noin klo 18.15.

Kulkuetta kannattaa tulla ihailemaan esimerkiksi Auraamon pihalle tai Yhdystien varteen. Jouluvaloilla tuunatut ajoneuvot ovat parkissa klo 20 asti Auraamon pihassa. Tule ihastelemaan ja äänestämään suosikkiasi!

Suomen suurin joulukynttelikkö on myös ekoteko

Ensimmäistä kertaa Auran keskustaa koristaa myös valtava joulukynttelikkö. Kynttelikkö on lähes neljä metriä leveä ja yli kolme metriä korkea. Tiettävästi kyseessä on Suomen suurin joulukynttelikkö, joka on valmistettu ekologisesti. Joulukynttelikkö paljastuu kevytpeitteiden alta klo 18 osana Auran joulunavausta.

– Suuren joulukynttelikön runkomateriaali on uusiokäytettyä CLT-massiivipuulevyä. Joulukynttelikön runko on valmistettu elementtien aukkopaloista eli kyseessä on uusiokäyttöä parhaimmillaan. Tämä on yksi tuotos, jonka saimme aikaan kiertotaloushankkeellamme, kertoo Suomen suurimman joulukynttelikön ideoinut ja valmistanut Markku Heikka auralaisesta, vuoden 2021 sahayrityksenä palkitusta Tecdoma Oy:stä.

Aura on sähkötilanteesta huolimatta valon kunta

Auran kunta on ollut useasti eri medioissa viime aikoina koskien kunnalle sähköä tuottaneen yhtiön konkurssia. Aura joutui viime syyskuussa vaihtamaan sähköyhtiötä pikavauhtia, sillä edullista määräaikaista sopimusta tarjonnut Karhu Voima lopetti toimintansa.

Kunta reagoi nopeasti muuttuneeseen tilanteeseen ja käynnisti energiansäästösuunnitelman laadinnan. Jouluvalot palavat Aurassa tänä vuonna rajoitetummin mutta Auran joulunavauksen järjestäminen koettiin kuitenkin erittäin tärkeäksi tapahtumaksi kuntalaisten hyvinvoinnin kannalta.

– Auran joulunavauksen jouluvalokulkueen tuhannet ledvalot mahdollistavat kaikille osallistujille hyvänmielen tapahtuman, joka muistetaan pitkälle pimeään talveen, kertoo Auran kunnanjohtaja Terhi Källi.

Kannattaa tulla ja tuoda koko perhe tapahtumaan, missä ajoneuvoja, valoa, ihmetystä ja ihasteluja riittää.

Kulkueen reitti:
Kulkue saapuu keskustaan Aurajoentietä (tie 222), matkaa Auraamon ohi Yhdystielle, kääntyy vasemmalle Sillankorvantielle, josta vasemmalle Mikonpolulle ja Nikkarinkujan kautta jälleen Sillankorvantielle ja takaisin Auraamolle. Auraamo sijaitsee osoitteessa Turuntie 1, 21380.