Siirry sisältöön
lauantai 25.7.2026 🌤️ 15° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Anna Lundén on nimitetty Martinexin ja Aarikan hallitusten jäseneksi

Anna Lundén Kuvaaja: Marica Rosengård
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Suomalaisen perheyrityksen Martinexin ja Aarikan hallituksiin on nimitetty ensimmäistä kertaa ulkopuolinen jäsen, Anna Lundén.

Anna Lundén on monikansallisten pörssiyritysten kasvatti, jolla on perheyrittäjän juuret ja sydän. Lundén on toiminut sekä B2B- että B2C-liiketoiminnan asiantuntija- ja johtotehtävissä, muun muassa EY:llä, Nutricialla, Nestléllä, Cloettalla ja L’Oréalilla. Tällä hetkellä Lundén tekee väitöskirjaa tulevaisuusorientoituneesta hallitustyöskentelystä Turun Kauppakorkeakoulussa. Lundén liittyy Martinexin ja Aarikan hallituksiin tuomaan uutta, ulkopuolisen näkemystä ja osaamista yritysten kehittämiseen.

”Olemme innoissamme saadessamme Annan mukaan hallituksen jäseneksi”, sanoo Risto Muinonen, Martinexin hallituksen puheenjohtaja. ”Annan kokemus ja osaaminen ovat arvokas lisä yrityksellemme ja hänen avullaan tulemme jatkamaan vahvaa kasvuamme ja varmistamaan tavoitteidemme saavuttamisen myös tulevaisuudessa”.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

”Annan tietotaito huippubrändien rakentamisesta ja tiedon soveltamisesta perheyritykseen tuo lisäarvoa tiimillemme”, lisää Riia Sandström, Aarikan ja Martinexin toimitusjohtaja. ”Uskon intohimolla huomisen klassikoihin, johdonmukaisesti johdettuihin yrityksiin, ja arvopohjaisiin brändeihin. Minulla on halu saada yritykset kehittymään ja oivaltamaan omat vahvuutensa”, sanoo Anna Lundén. ”Olen iloinen ja motivoitunut mahdollisuudesta tuoda omaa osaamistani ja näkemystäni yrityksen kasvuun ja kehittämiseen, ja samalla haastaa tuttuja, totuttuja tapoja. Väitöskirjatutkimukseni hallitustyöskentelystä Turun Kauppakorkeakoulussa tukee hyvin uutta rooliani”, Lundén lisää.

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.