Siirry sisältöön
sunnuntai 26.7.2026 🌧️ 18° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Homman nimi on Hobitti

Tauon jälkeen avautuva Turun kaupunginteatteri haluaa taas salit täyteen – turvallisesti

–Tänä syksynä Turun kaupunginteatterin päänäyttämöllä nähdään Hobitti, ja näyttää siltä, että saamme ottaa myös katsojia paikalle, veistelee Turun kaupunginteatterin toimitusjohtaja Arto Valkama.

Mustan huumorin ymmärtää, sillä teattereiden tilanne on ollut koronaa-aikana karu. Viime syksyn näytöskausi jäi Turun kaupunginteatterissa tyngäksi, ja ovet laitettiin säppiin viime joulukuussa. Siitä asti teatterirakennus Turun Aurajokirannassa on pysynyt yleisöltä suljettuna. Onneksi kesäkauteen on tuonut säpinää Naantalin Emma Teatterissa esitettävä näytelmä 39 askelta, joka on kiinnostanut yleisöä mukavasti.

Nyt Kaupunginteatterin syyskauden lipunmyynti aloitetaan 10.8. kello 12 ja teatterirakennus syyskauden esityksineen avautuu 1. syyskuuta.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

–Meillä on erinomaiset valmiudet järjestää esityksiä turvallisesti. Hioimme turvallisuusasiat kuntoon jo viime esityskaudella ja saimme yleisöltä paljon hyvää palautetta. Nyt rokotukset ovat edelleen ja koronapassit saadaan toivottavasti pian käyttöön eli toivomme että saamme tänä syksynä salit täyteen – turvallisesti, sanoo Valkama.

Syksyn pääesityksessään Turun kaupunginteatteri tekee paluun Keski-Maahan. Päänäyttämöllä nähdään Hobitti, joka sijoittuu aikaan ennen Taru Sormusten Herrasta -tarinaa. Se tempaa kotoilua rakastavan pienen hobitin suureen seikkailuun. Näytelmän ensi-ilta on 13.11.

–Kun sormuksen kutsun kerran kuulee, sitä pitää lähteä seuraamaan, naurahtaa näytelmän ohjaaja, Turun Kaupunginteatterin taiteellinen johtaja Mikko Kouki.

Kouki kertoo, että näytelmää on valmisteltu jo vuosia, ja että esityksestä tulee visuaalisesti huikea.

Lavastuksesta vastaava Teemu Loikas naurahtaa, että teatterin sivunäyttämöt ja varastot alkavat olla täynnä rekvisiittaa, jota on rakennettu puolentoista vuoden ajan.

Pukusuunnittelusta vastaava Pirjo Liiri-Majava kertoo, että näytelmään on tehty satakunta asukokonaisuutta, sillä isoja joukkokohtauksia on näytelmässä paljon. Esitykseen on valmistettu runsas määrä myös peruukkeja ja maskeja hahmoille, joita esityksen aikana kohdataan.

J.R.R. Tolkienin luoman Hobitti-tarinan keskiössä on Bilbo Reppuli, jota esittää Teemu Aronmaa. Gandalfina nähdään Mika Kujala, Klonkkuna Miska Kaukonen ja lohikäärme Smaugin äänenä kuullaan Eero Ahoa.

Kaupunginteatterin esityksiin myydään toistaiseksi vain rajoitettu määrä lippuja. Teatterin ohjelmistossa jatkaa myös muun muassa viime syksynä ensi-iltansa saanut Nokia.

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Tilaa uutiskirje Tilaus vahvistetaan uutiskirjesivulla. Voit perua tilauksen milloin tahansa; käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.