Siirry sisältöön
perjantai 24.7.2026 ☀️ 19° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Helsingin Designmuseon edusta uudistetaan viihtyisäksi kävelyalueeksi

Koulupuistikon aukion kesäkatukokeiluissa on saavutettu erinomaisesti kokeilujen tavoite muuttaa kaupunkia viihtyisäksi julkiseksi tilaksi, jossa kaupunkilaiset viettävät aikaa. Kokeiluista saadun palautteen pohjalta Designmuseon edustasta tehdään pysyvästi aiempaa viihtyisämpi. Havainnekuva aukiosta uudistuksen jälkeen. WSP Finland Oy
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Kaartinkaupungissa sijaitseva Koulupuistikon aukio peruskorjataan syksyn aikana ympärivuotiseksi viihtyisäksi alueeksi. Samalla Designmuseon edusta Korkeavuorenkadulla ja Merimiehenkadulla rauhoitetaan aiempaa kävelijäystävällisemmäksi, ja katujen kunnallistekniikkaa uusitaan.

Kaartinkaupungissa sijaitsevan Arkkitehtuuri- ja designmuseon (Korkeavuorenkatu 23) edusta on toiminut useana vuonna kesäkatukokeiluna. Kokeiluista saadun hyvän palautteen pohjalta Koulupuistikon aukio muunnetaan nyt paikaksi, jossa kaupunkilaiset viihtyvät läpi vuoden.

Rakentaminen alkaa 3. elokuuta ja kestää arviolta joulukuun puoleenväliin. Uudistuksen myötä aukio saa lisää oleskelupaikkoja, uutta kasvillisuutta ja nykyistä paremman valaistuksen. Valmis puistikko palvelee myös tapahtumapaikkana.

Uudistus on suunniteltu kävelijöiden ehdoilla. Designmuseon edusta Korkeavuorenkadun ja Merimiehenkadun kohdalla rauhoitetaan autoliikenteeltä ja pysäköinniltä. Samalla uusitaan kunnallistekniikkaa välillä Ullanlinnankadun liittymä–Punanotkonkatu sekä Merimiehenkadulla välillä Yrjönkatu–Korkeavuorenkatu.

Muutoksia kulkureitteihin ja pysäköintiin

Liikkuminen sekä pysäköinti alueella muuttuu työvaiheittain. Poikkeusjärjestelyistä tiedotetaan paikan päällä opastein. Kulku Arkkitehtuuri- ja designmuseolle säilyy koko rakentamisen ajan.

Urakassa tehdään töitä ratikkakiskojen läheisyydessä, ja kiskojen kohdalla tehtävien vesihuoltotöiden vuoksi raitiotieliikenne keskeytyy alustavasti syyskuun ajaksi.  HSL tiedottaa korvaavista liikennejärjestelyistä sekä katkon tarkasta ajankohdasta erikseen. Alueella tehdään ajoittain melua ja pölyä aiheuttavia töitä. Työt pyritään toteuttamaan siten, että haitat ympäristölle ja alueen toimijoille jäävät mahdollisimman vähäisiksi.

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.