Siirry sisältöön
lauantai 25.7.2026 🌤️ 18° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

YEL-uudistus helpottaa monia pienyrittäjiä, mutta tekee järjestelmästä monimutkaisemman

Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Carita Orlando
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Hallitus on saavuttanut alustavan sovun yrittäjän eläkelain (YEL) uudistuksesta. Julkisuudessa esillä olleiden tietojen mukaan yrittäjälle annettaisiin jatkossa mahdollisuus valita, perustuuko eläkemaksu todellisiin ansiotuloihin vai laskennalliseen työtuloon.

Suomen Yrittäjänaiset pitää hyvänä, että ratkaisu ottaa askeleen kohti yrittäjien erilaisuuden parempaa huomioimista.

– Jäsenistömme näkemykset YEL:stä vaihtelevat, ja olemme halunneet kuunnella niitä avoimesti. Nyt esitetty malli tunnistaa paremmin yrittäjien erilaiset tilanteet, mutta samalla tekee järjestelmästä entistä monimutkaisemman, sanoo Suomen Yrittäjänaisten toimitusjohtaja Carita Orlando.

Julkisuudessa esitettyjen tietojen mukaan uudistus keventäisi erityisesti pienituloisten yrittäjien maksutaakkaa, mutta samalla aloittavan yrittäjän tilanne vaikeutuu, kun käytössä ollut neljän vuoden alennus poistuu.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Joustavuus ratkaisee – YEL ei saa olla kasvun este

Yrittäjänaiset korostaa, että YEL-järjestelmän tulee olla joustava ja reagoida nopeasti yrittäjän tulotason muutoksiin.

Samalla on huolehdittava siitä, ettei uudistus lisää kohtuuttomasti keskituloisten yrittäjien maksurasitetta tai heikennä eri yritysmuotojen tasapuolista kohtelua, joista on jo esitetty huolta.

– Yrittäjän tulot voivat muuttua nopeasti. Järjestelmän on pystyttävä reagoimaan tähän ilman raskasta byrokratiaa. YEL ei saa muodostua kasvun esteeksi, Orlando painottaa.

YEL-työtulon tulee jatkossakin perustua yrittäjän todelliseen työpanokseen. Nykyisen työtulolaskurin ongelmat on korjattava, jotta järjestelmä koetaan oikeudenmukaiseksi ja luottamus palautuu.

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.