Siirry sisältöön
maanantai 27.7.2026 ☁️ 17° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

MTK: Itäisten raja-alueiden elinvoima on vahva turvallisuustekijä koko Euroopalle

Biokaasulaitos MTK aineistopankki

EU-komission tuore tiedonanto nostaa unionin itäiset ulkoraja-alueet keskeiseksi osaksi koko Euroopan turvallisuutta ja kriisinkestävyyttä. MTK pitää linjausta tervetulleena. Järjestön mukaan sotilaallisen turvallisuuden ja kriisinkestävyyden lisäksi panostaminen alueiden elinvoimaan on tärkeä osa kokonaisturvallisuutta, ja erityisesti maa- ja metsätaloudella on merkittävä rooli ulkoraja-alueiden elinvoiman turvaamisessa. MTK muistuttaa kuitenkin, että ilman nopeita rahoituspäätöksiä konkreettiset vaikutukset voivat viivästyä vuosilla.

– Komission tiedonanto sisältää monia samankaltaisia elementtejä raja-alueiden elinvoiman turvaamiseksi kuin mitä MTK esittää omassa ohjelmassaan, toteaa MTK:n johtaja Simo Tiainen.

MTK on korostanut vahvasti, että taloudellinen elinvoima on olennainen osa itäraja-alueiden kokonaisturvallisuutta. Rajaturvallisuuden rinnalla on tärkeää parantaa yritystoiminnan edellytyksiä, houkutella investointeja ja matkailijoita, luoda työpaikkoja sekä kehittää uusiutuvaa energiaa, erityisesti maaseudulla.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Erityisen myönteistä on, että komissio korostaa maataloustuotannon jatkumisen tärkeyttä sekä metsäbiotalouden mahdollisuuksia alueella.

– Kannatamme kohdennettuja veroratkaisuja, pilottihankkeita ja kokeiluja sekä turvallisuusnäkökohdat huomioon ottavaa tuuli- ja uusiutuvan energian tuotantoa Itä-Suomessa, Tiainen sanoo.

Tiedonannossaan komissio korostaa, että alueita tulee vahvistaa investoinneilla, energiaturvallisuudella, maataloudella ja biotaloudella sekä toimivilla yhteyksillä ja palveluilla.

– Itäraja-alueet eivät ole Euroopan reuna-alueita, vaan turvallisuuden etulinja. Pelkkä rajavalvonta ei riitä, jos alueiden elinvoima heikkenee, sanoo MTK:n elinvoimajohtaja Leena Kristeri.

MTK:n mukaan maataloustuotannon jatkuvuus, metsäbiotalouden mahdollisuudet ja uusiutuvan energian kehittäminen sekä panostukset infrastruktuuriin ovat keskeisiä rajaseutujen tulevaisuudelle ja huoltovarmuudelle.

– Itärajan turvallisuus rakentuu myös elinvoimasta. Tarvitaan työpaikkoja, investointeja ja toimivat edellytykset yritystoiminnalle, jotta alueet pysyvät elinvoimaisina, sanoo Kristeri.

MTK pitää ongelmallisena, että konkreettiset rahoitusratkaisut kytkeytyvät pääosin seuraavaan EU-budjettikauteen. Tämä siirtäisi erityistoimien toimeenpanon aikaisintaan vuoteen 2028.

Komission tiedonanto on monilta osin linjassa MTK:n itäisen Suomen vahvistamiseen tähtäävän ohjelman kanssa: https://www.mtk.fi/-/itaisen-suomen-ohjelmaan-tavoitteet

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Tilaa uutiskirje Tilaus vahvistetaan uutiskirjesivulla. Voit perua tilauksen milloin tahansa; käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.