Tuomas Koivisto. Finvoicer Group Oy
Uutiset

Vuoden nuori yrittäjä -palkinto Finvoicer Group Oy:n Tuomas Koivistolle

Turun Yrittäjien hallitus on valinnut vuoden nuoreksi yrittäjäksi Tuomas Koiviston, joka on kesäkuussa 2023 Lemonsoft-konserniin liittyneen Finvoicer Group Oy:n toimitusjohtaja. Vuonna 2009 perustettu pieni perintätoimisto lähti nousuun, kun Tuomas hyppäsi finanssialta yrittäjyyteen vuonna 2014.

Kolme henkilöä työllistävän pienen yrityksen koodaamat ohjelmistot kehittyivät vuoden 2014 aikana. Myös yrityksessä laaditut tulevaisuuden suunnitelmat rohkaisivat 26-vuotiaan Koiviston ostamaan yrityksen osakkeita ja siirtymään työntekijästä yrittäjäksi.

–  Ajauduin pienen perintätoimiston myyntitehtäviin ajatuksena, että se olisi vain väliaikaista, mutta toisin kävi. Silloinen toimitusjohtaja lähti uusiin haasteisiin, ja nuoruuden rohkeus ajoi hakemaan lainaa sekä osakkuuteen 26-vuotiaana, Tuomas muistelee ja jatkaa, että tunnetuksi tuleminen ja nousu nollasta on ollut vaikeaa.

–  Verkoston luominen ja jalkaduuni oli valtava tuolloin ja sitä tehdään edelleen, mutta se on muovautunut erilaisemmaksi.

Kannattavaa kasvua orgaanisesti ja yritysostojen avulla

Konserni jatkaa kasvuaan sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta. Yritysten yhdistämisessä Tuomas korostaa erityisesti avoimen keskustelun merkitystä.

–  Orgaaninen kasvu ilman yritysostoja on erittäin tärkeää, mutta tässä maailman tilassa se saattaa olla hankalaa. Meillä on isoja asiakkuuksia muun muassa rakennusalalla, joka on tällä hetkellä haastava toimiala, ja yrityksiä on mennyt paljon konkurssiin.

Yrityksen strategisena tavoitteena on jatkaa kasvua sekä orgaanisesti että yritysostojen kautta.

–  Jotain ostokohde on tehnyt oikein, kun heistä kiinnostutaan yritysostomielessä. Tällöin tärkeäksi tekijäksi nousee avoin keskustelu, jotta yritysostosta saadaan parhaimmat puolet esiin.

Luotettavuus ja tarvelähtöisyys erottautumistekijänä:

Finvoicer Group Oy keskittyy yritystoiminnassaan, palveluissaan sekä niiden kehittämisessä tarvelähtöisyyteen. Tuomas korostaa myös kasvuyrityksen jatkuvaa kannattavaa kasvua, jonka avulla yritys on ylläpitänyt, ja ylläpitää myös jatkossa, arvokasta asiakasluottamusta.

– Meidän kaikki tuotteet ovat itse koodattuja, ja meille on äärimmäisen tärkeää, että meidän palvelumme kehittyvät jatkuvasti. Siihen tarvitsemme hyvän tiimin lisäksi asiakkaitamme. Me kysymme asiakkailta, mitä he haluavat nähdä palveluissa, he kertovat, ja me toteutamme ne toiveet. Koska me kuuntelemme asiakasta, meille on muodostunut aivan erityisiä asiakassuhteita heidän kanssaan. Jokainen vuosi on ollut kasvun kannalta erilainen, mutta jatkuvan kannattavan kasvun avulla olemme viestineet siitä äärimmäisen tärkeästä asiasta, luotettavuudesta. Jotta asiakas luottaa meille rahansa, meillä itsellämme täytyy olla kaikki kunnossa, toteaa Tuomas.