Siirry sisältöön
lauantai 25.7.2026 🌧️ 17° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Joulukaupan odotetaan olevan viime vuoden tasolla

Girl friends having fun and enjoying on Christmas market

OP:n ekonomisti odottaa joulukaupasta kohtalaista, mutta hintojen nousu näkyy laskeneessa ostovoimassa vuoden takaiseen verrattuna. Black Friday -viikon myynti ei yltänyt määrällisesti kahden aiemman vuoden tasolle.

Joulukauppa kehittynee viime kuukausien trendejä mukaillen. Rahaa käytetään hieman viime vuotta enemmän, mutta ostojen määrä supistuu hieman, koska hintojen nousu on syönyt rahan ostovoimaa.​

– Viime vuonna ylimääräiset lapsilisät näyttivät kasvattaneen joulumyyntiä jonkin verran – erityisesti tämä näkyi ruokakaupassa. Vastaavaa ”joululahjaa” ei tänä vuonna ole tiedossa, joten on riski siitä, että joulumyynti voi jäädä myös euromääräisesti hieman viime vuodesta, sanoo OP Ryhmän senioriekonomisti Tomi Kortela.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Palkan ja sosiaalitukien korotukset sekä inflaation hidastuminen tukevat joulukauppaa, mutta ostovoiman alhainen taso, korkeat korot ja työttömyyden nousu vetävät vastakkaiseen suuntaan.​

– Kaiken kaikkiaan, joulukaupasta näyttäisi tulevan kohtalainen, mutta mitään kulutusjuhlaa ei ole tiedossa, Kortela summaa.

Black Week heijasteli viime kuukausien kulutuksen trendejä

Marraskuun lopun Black Week -tarjousjuhlaviikon aikana OP:n korttimaksut kasvoivat 7,6 prosenttia edellisestä viikosta ja maksusuoritteiden lukumäärä 2,5 prosenttia. Vuoden takaiseen Black Week -viikkoon verrattuna, korttimaksut kasvoivat 2,1 prosenttia. Maksujen kasvu kuitenkin heijastelee paljolti inflaatiota, ja kiintein hinnoin tarkasteltuna korttimaksut supistuivat 0,8 prosenttia vuoden takaa.​

Black Week -viikon aikana tavaramyynti kasvaa noin 10 % ja tältäkin osin mennyt ostosviikko oli samanlainen kuin viime vuosina. ​

– Huomionarvoista on, että määrällä mitattuna tavaroita myytiin hieman vähemmän kuin viime vuonna ja tavaramyynnillisesti tämän vuoden Black Week oli heikoin koronan alkamisen jälkeen. Toisaalta myös tavaramyynti oli erittäin vahvaa vuosina 2020 ja 2021, joten vertailutasot ovat kovat, Kortela sanoo.

Tavaramyynnin kehitys kuitenkin kertoo, että ostovoiman lasku ja korkojen nousu selvästi hillitsevät kulutusmahdollisuuksia, joskaan kotitalouksilla ei ole tarvetta ainakaan merkittävästi supistaa kulutustaan.​

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Tilaa uutiskirje Tilaus vahvistetaan uutiskirjesivulla. Voit perua tilauksen milloin tahansa; käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.