Työ jouluapulaisena tarjoaa monelle ensikosketuksen työelämään.
Uutiset

Jouluapulaiset palkataan nyt – töitä tarjolla myös joulupukeille: “Oma parta plussaa”

Jouluun on vielä aikaa, mutta nopeimmat työnhakijat nappaavat itselleen pestin jouluapulaisena, sesonkityöntekijänä tai joulupukkina jo nyt. Työnhakupalvelu Duunitorilla on tällä hetkellä auki satoja työpaikkailmoituksia, joissa etsitään tekijöitä joulun aikaan. Töitä löytyy muun muassa postin, logistiikan ja kaupan aloilta sekä ravintola- ja matkailualalta.

Jouluaattoon on vielä 66 yötä, mutta keikkatyötä tai lisätienestejä kaipaavan kannattaa jo kääntää katse joulua kohti. Työnantajat etsivät nimittäin juuri nyt tekijöitä joulusesonkiin. Tällä hetkellä jouluapulaisia etsitään työnhakupalvelu Duunitorilla yhteensä 344 työpaikkailmoituksessa. 

Todellisuudessa työpaikkoja on huomattavasti enemmän kuin sivustolla ilmoituksia, sillä moni työnantaja hakee yksittäisellä ilmoituksella kymmeniä tai jopa satoja sesonkityöntekijöitä.

Duunitorin työpaikkailmoitusten julkaisupäivät osoittavat, että jouluapulaisia rekrytoidaan pitkin vuotta, mutta vauhti kiihtyy elokuusta eteenpäin ja viimeisiä apulaisia haetaan uuden vuoden kynnyksellä.

Viime vuonna jouluapulaisia haettiin yhteensä 2 267 ilmoituksella, joista suurin osa julkaistiin loka–marraskuussa. Tänä vuonna ilmoituksia on julkaistu tähän mennessä 925, mikä on noin 30 prosenttia vähemmän kuin viime vuonna samaan aikaan.

Jouluapulaisten työpaikkailmoitusten määrän lasku kertonee heikentyneistä talousnäkymistä, sillä avoimien työpaikkojen määrä on laskenut myös yleisesti. Siinä missä työnantajat vaikuttivat suhtautuvan talven juhlakauteen viime syksynä erityisen optimistisesti, nyt ilmassa on epävarmuutta.

“Toisaalta työvoimapula esimerkiksi ravintola-alalla ei ole kadonnut mihinkään, päinvastoin. Siksi sesonkityöntekijöille tulee olemaan tarvetta myös tänä vuonna”, muistuttaa Duunitorin sisältö- ja viestintäpäällikkö Anna Mäkelä.

Sesonkityö voi avata ovet kesätyöhön

Joulusesonki näkyy vuosittain vahvasti postin ja logistiikan alalla sekä kaupan ja ravintola-alan asiakaspalvelutehtävissä – niin myös tämän vuoden työpaikoissa.

Jouluapulaisen työnkuvan sesonkiluontoisuuden vuoksi työpaikkailmoituksissa korostuvat henkilöstövuokrauspalvelut, kuten SOL, Bolt ja Barona. Henkilöstövuokrauspalvelun kautta työnhakija voi työllistyä esimerkiksi logistiikkakeskukseen, ravintolaan tai asiakaspalvelijaksi.

Moniin jouluapulaisen tehtäviin ei vaadita lainkaan työkokemusta, mutta esimerkiksi ravintola-alan sesonkiluontoisissa työtehtävissä aiempi kokemus on eduksi, ja osassa tehtävistä se on välttämätöntä.

”Työ jouluapulaisena on etenkin nuorille hyvä tapa hankkia työkokemusta, tienata ylimääräistä ja ehkä napata samalla kesätyöpaikka tulevalle kesälle”, Mäkelä vinkkaa.

Haussa tonttuja ja joulupukkeja – oma parta plussaa

Jouluapulainen työskentelee usein esimerkiksi myyjänä, tarjoilijana, joulukorttien lajittelijana tai hyllyttäjänä. Harvinaisempiakin pestejä on kuitenkin tarjolla, kuten tonttujen ja joulupukkien tehtävät.

Joulupukkeja ja tonttuja haetaan erityisesti Lapin alueella matkailualan yrityksiin, mutta pukille löytyy töitä myös eteläisemmästä Suomesta.

Työpaikkailmoitusten perusteella tonttujen ja joulupukin työtehtävät keskittyvät pääasiassa asiakaspalveluun ja joulua viettävien viihdyttämiseen. Joskus tontun tehtäviin kerrotaan kuuluvan myös lumisodan leikkimistä ja lumienkeleiden tekemistä. Useimmissa ilmoituksissa tehtäviin luvataan perehdytys, eikä aiempaa tonttukokemusta vaadita.

Joulupukin rooleihin etsitään sanavalmiita sekä kieli- ja esiintymistaitoisia henkilöitä, joilta löytyy mahdollisesti myös musiikillista osaamista.

“Eräässä ilmoituksessa kerrotaan oman parran olevan plussaa ja kehotetaan laittamaan kuvaa parrasta, jos sellainen löytyy omasta takaa. Parran värillä ei kuulemma ole väliä, sillä se voidaan värjätä tehtävää varten”, Mäkelä kertoo.