Vasemmalta oikealle: Markus Lahti ja Tomi Koivuniemi
Uutiset

AA Telinerent laajenee yritysostolla Varsinais-Suomeen

Vuonna 2000 perustettu rakennustelineitä ja sääsuojia vuokraava AA Telinerent on hankkinut merkittävän 40 % vähemmistöosuuden Turussa toimivasta Haksa Oy:sta.

Liiketoimintakaupan yhteydessä Haksa Oy:n nimeksi tulee Telinerent Länsi Oy. Kauppa kolminkertaistaa Telinerent-ryhmän liikevaihdon ja tekee siitä entistä merkittävämmän toimijan rakennustelineiden ja sääsuojien vuokraustoiminnassa koko Etelä-Suomen alueella.

Syntyvä yrityskokonaisuus pystyy palvelemaan asiakkaitaan Suomessa n. 55 000 m2 teline- ja sääsuojakalustolla.

Telinerent on viimeisten vuosien aikana investoinut kasvuun ja nimitti vuonna 2022 liiketoimintajohtajakseen alalla kokeneen Tomi Koivuniemen. Järjestelyssä Koivuniemestä tulee koko Telinerent-ryhmän liiketoimintajohtaja ja Telinerent Lännen toimitusjohtajana jatkaa Markus Lahti.

Telinerent kuuluu Kare Group -sijoitusyhtiön portfolioon. Kare Group on kotimainen, pieniin ja keskisuuriin listaamattomiin yhtiöihin sijoittava sijoitusyhtiö, joka on viime vuosina laajentanut portfoliotaan merkittävillä yritysostoilla.

”Tavoittelemme yhdistymisellä kyvykkyyttä kokonaisvaltaiseen palveluun. Syntyvä kokonaisuus on toimialallaan merkittävä ja pystyy vastaamaan Suomessa oikeastaan kuinka suuriin projektitarpeisiin hyvänsä. Tavoitteemme on kasvattaa kokonaisuuden liikevaihtoa edelleen, haastavasta markkinatilanteesta huolimatta” tiivistää kaupan taustoja Kare Groupin Managing Director Jake Aalto.