Yritykset ovat tarjonneet opiskelijoille esimerkiksi työharjoittelupaikkoja ja oppisopimuspaikkoja sekä mahdollisuuksia tehdä päättötöitä ja harjoittelutöitä.
Uutiset

Yritysten ja oppilaitosten yhteistyö apuna osaamispulaan

Varsinaissuomalaisista yrityksistä 64 prosenttia on tehnyt oppilasyhteistyötä viimeisen kolmen vuoden aikana. Tämä selviää Turun kauppakamarin kesällä tekemästä kyselystä, johon vastasi 172 varsinaissuomalaista yritysjohtajaa.

Alueen yritykset ovat tarjonneet opiskelijoille esimerkiksi työharjoittelupaikkoja ja oppisopimuspaikkoja sekä mahdollisuuksia tehdä päättötöitä ja harjoittelutöitä.

Vastaajista 66,4 prosenttia on tehnyt yhteistyötä ammatillisen oppilaitoksen kanssa, 58,2 prosenttia ammattikorkeakoulun kanssa ja 28,2 prosenttia yliopiston kanssa.

”Kuulemme usein viestiä toisen ja korkea-asteen oppilaitoksilta, että opiskelijoiden on vaikea löytää harjoittelupaikkoja. Pahimmillaan tämä haaste viivästyttää opiskelijoiden valmistumista. Samaan aikaan puhutaan lähes alasta riippumattomasta työvoimapulasta. On tärkeää, että opiskelijat valmistuvat ja pääsevät kiinni työelämään ilman turhia viivytyksiä”, arvioi Turun kauppakamarin osaamisasioiden asiantuntija Satu Lindén.

Kyselyssä vähän yli puolet (55,3 %) vastaajista arvioi, että alueen työnhakijoiden osaaminen vastaa yrityksen tarpeita hyvin tai erittäin hyvin. Työmarkkinoilta löytyy yritysten tarpeisiin osaamista melko huonosti tai erittäin huonosti kuitenkin vastaajista liki 40 prosentille (39,5 %).

”Alueen yrityselämän huolena on, ettei valmistuneiden osaamistaso vastaa tarpeita, ja osaamistason koettiin laskeneen vastaavasta vuoden takaisesta kyselystä”, sanoo Lindén.

”Tuntuu, että vaikeammaksi vain menee. Osalle pitäisi opettaa elämän taitojakin ja siihen ei ole aikaa eikä oikein halujakaan”, kommentoitiin muun muassa kyselyn avoimessa vastauksessa.

Kyselyssä noin 20 prosenttia vastaajista oli sitä mieltä, ettei alueen koulutustarjonta vastaa yrityksen tarpeita. Luku on kasvanut edellisestä vuodesta yli neljällä prosentilla.

”Yritysten tarpeiden kuuleminen ja niihin reagoiminen on tärkeää, jotta oppilaitokset onnistuvat tuottamaan osaajia työelämän tarpeisiin. Ja toisaalta yritysten suunnalta tärkeää on oppilaitosyhteistyön tekeminen, vaikuttaminen ja tarpeista viestiminen sekä opiskelijoiden eteenpäin opinnoissa auttaminen ottamalla esimerkiksi harjoittelijoita”, tiivistää saatuja tuloksia Lindén.