Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen. Kuva: Johanna Erjonsalo
Uutiset

Yrittäjägallup: Verotuksen ennakoitavuus vauhdittaa investointeja – yrittäjät näkevät investointijarruina velan, ay-liikkeet toimet ja Venäjän

Verojärjestelmän ennakoitavuus on noussut selkeästi tärkeimmäksi investointihalukkuutta lisääväksi tekijäksi, osoittaa Yrittäjägallup. ”Tämä kertoo verotuksen merkityksestä ja yrittäjien huolista. Vaalikeskustelun aikana ilta toisensa perään nostettiin esille osinkoverotuksen kiristäminen. Se aiheuttaa huolta ja varjostaa investointisuunnitelmia”, Suomen Yrittäjien toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.

”Odotan, että uuden hallitusohjelman kulmakiveksi sovitaan, että yrittäjien ja yritysten verotusta ei kiristetä. Kun haluamme talouteen kasvua, veropoliittisen linjan pitää selvä ja investointeihin rohkaiseva”, Pentikäinen sanoo.

Erittäin olennainen on myös toimiva logistiikka.

”Sen merkitys näkyy myös siinä, että satamien työtaistelut ovat yksi pahimpia investointijarruja. Logistisen järjestelmän toimivuus korostuu erityisesti teollisuudessa, jossa on paljon vientiyrityksiä. Olennaista on myös panostaa logistiseen järjestelmään. Jos tiet ovat rikki, logistiikka liian kallista ja satamat seisovat, se heijastuu investointihaluihin”, Pentikäinen sanoo.

Velka, ay-liike ja Venäjä jarruttavat investointeja

Suurimmiksi investointijarruiksi yrittäjät raportoivat kasvavan julkisen velan, ay-liikkeen toiminnan ja Venäjän toiminnan.

”Yrittäjät kantavat laajalti huolta julkisesta taloudesta ja sen kestävyydestä. Mitä korkeampi velka meillä on, sitä suurempi osa verovaroista menee velan hoitoon. Tämä on myös talouskasvulle haitallista, kun rahat valuvat velkarasituksen maksuun. Siksi asia huolestuttaa yrittäjiä”, Pentikäinen sanoo.

Erityisen hankalana ay-liikkeen toiminta koetaan teollisuudessa ja 5–9-hengen yrityksissä.

”Toivottavasti Hakaniemessä luetaan näitä tuloksia ja ymmärretään, että investoivat yritykset ovat suomalaisen duunarin etu. Välillä tuntuu, että tämä tosiasia on unohdettu”, Pentikäinen sanoo.

”Suomessa pienten työnantajien määrä on laskussa. Yksi – ei toki ainut – tätä selittävä tekijä on ay-liikkeen toiminta. Suomalainen palkansaaja tarvitsee yrittäjiä ja yrityksiä, jotka maksavat palkkoja. Muuten myös palkansaajat loppuvat.

Energian hinnan merkitys investointijarruna on laskenut, kun hinta on tippunut. Tämä kertoo siitä, miten tärkeää yritysten kannalta kilpailukykyisesti hinnoiteltu energia.

Tutustu tuloksiin tarkemmin tästä. Yrittäjägallupiin vastasi 1038 pk-yrityksen edustajaa 5.–20.3. 2023. Tulosten luottamusväli on kokonaistuloksen osalta +- 3,1 prosenttiyksikköä. Tutkimuksen toteutti Kantar Public Suomen Yrittäjien toimeksiannosta