Jatkuvaa oppimista painottavassa yhteiskunnassamme osaamisen kehittäminen on tärkeä kilpailutekijä yrityksille, näkee Oppiva Investin toimitusjohtaja Titta Mantila.
Uutiset

Ammattitaidon päivittämisestä on huolehdittava

Ammatillista osaamista hankitaan tänä päivänä uusimpia opetusmenetelmiä sekä edistyksellisintä teknologiaa hyödyntäen.

Ammatillinen oppiminen on kokenut perusteellisen muodonmuutoksen. Harva tietää esimerkiksi sen, että koulunpenkillä ei istu enää vain juuri peruskoulunsa päättäneitä nuoria, vaan jopa puolet opiskelijoista on aikuisia. 

– Osaamisen kehittäminen on yrityksille tärkeä kilpailutekijä. Oppiminen integroituu työpaikoilla työhön, jolloin koulutuksen saavutettavuus ja digityökalut korostuvat, kertoo Oppiva Investin toimitusjohtaja Titta Mantila

Jatkuvaa oppimista painottavassa yhteiskunnassamme osaamisen päivittämisestä on huolehdittava. Tiedon puoliintumisaika on lyhentynyt, Mantila toteaa nasevasti. Hän luotsaa valtiollista rahoittajaa, jonka tehtävänä on tuoda yhteen ratkaisutoimittajia ja koulutuksenjärjestäjiä. Oppiva Invest lainoittaa yrityksiä, jotka kehittävät ratkaisuja ammatillisen koulutuksen tarpeisiin tänä päivänä. 

Käytössä on jo lukuisia innovatiivisia ratkaisuja, mutta lisää tarvitaan, jotta koulutus ja osaaminen vastaisivat yhteiskunnan tarpeita myös tulevaisuudessa. Ammatillisessa koulutuksessa piilee lukuisia mahdollisuuksia esimerkiksi teknologiayrityksille. Jotta omia tuotteitaan ja palveluitaan osaisi tarjota, on hyvä ymmärtää, miten monipuoliseksi kokonaisuudeksi oppiminen ja opettaminen ovat kehittyneet vuosien saatossa. 

Tekoäly oppimisen tukena 

Tulevaisuuden tekijät oppivat ammattiin niin koulussa, työpaikoilla kuin verkossa. 

– Mietimme koko ajan, miten rakennamme oppilaalle oppimispolun, joka kulkee sujuvasti näiden kampusten välillä. Siihen tarvitaan muun muassa digitaalista apua, kertoo Mercuria kauppaoppilaitoksen apulaisrehtori Markus Oedewald

Oedewald istuu aitiopaikalla, sillä hän toimii lisäksi Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKEn koulutuksen digitalisaation verkoston puheenjohtajana. Oedewaldin puheessa korostuu yhteiskehittäminen. Parhaat tulokset syntyvät yhteistyössä koulutuksenjärjestäjien ja ratkaisuntoimittajien kesken. 

“Tulevaisuuden tekijät oppivat ammattiin niin koulussa, työssä kuin verkossakin.”

Edistyksellistä teknologiaa hyödynnetään ammatillisessa koulutuksessa laajasti jo nyt lukuisissa simulaatioharjoituksissa. Esimerkiksi lähihoitajat harjoittelevat vaativia tilanteita, vaikkapa vastasyntyneen tai kuolevan ihmisen kohtaamista, simulaattorin avulla. Ahtaajaksi opiskeleva harjaannuttaa konttinosturin käyttöä haastavissa satamaolosuhteissa niin sanotun digitaalisen kaksosen avulla. 

Ammatillinen koulutus hyödyntää enenevästi myös tekoälyä. Se tuo uusia työkaluja niin opiskelijoiden kuin opettajien työkalupakkiin. Tekoälyn tuottaman datan avulla opettaja voi esimerkiksi tunnistaa oppimiseen liittyviä yksilöllisiä opetustarpeita. 

– Parhaimmillaan tekoälyn myötä oppilaan ohjauksesta tulee laadukkaampaa ja opintopoluista tasa-arvoisempia, sillä oppilaat saavat ohjausta omien tarpeidensa mukaisesti, Oedewald kuvaa. 

Koulutuksenjärjestäjät odottavat ratkaisuntarjoajilta konsultoivaa otetta. Koulutus katsoo pitkälle tulevaisuuteen, joten asiakassuhteita on hoidettava aktiivisesti myös tuotteen tai palvelun toimittamisen jälkeen. Ajan hermolla elävä ammatillinen koulutus vaatii ratkaisuilta jatkuvaa kehittymistä, mikä vahvistaa monen yrityksen motivaatiota kehittää omaa toimintaa. 

Ammatillisten oppilaitosten tutkintovalikoimat sisältävät perustutkintojen lisäksi lukuisia ammatti-ja erikoisammattitutkintoja, jotka ovat monien toimialojen suosiossa. Yritykset hakevat tutkinnoista uusinta oppia esimerkiksi lähiesihenkilötyön kehittämiseen. 

Murros-tapahtuma esittelee koulutusten uusia tuulia 

Oppimisen murrosta ja digitalisaation mahdollisuuksia avaa Murros 2023 -tapahtuma, joka järjestetään 18. huhtikuuta Keuda-talossa Keravalla. Valtakunnallinen tapahtuma kokoaa saman katon alle oppimisympäristöratkaisuja kehittäviä yrityksiä ja ammatillisen koulutuksen toimijoita ympäri Suomen. Tapahtumassa on luvassa sukelluksia tulevaisuuden oppimiseen, Metaverseen, tekoälyn mahdollisuuksiin ja VR- ja AR-ratkaisuihin sekä tietoa oppimisanalytiikasta ja kyberturvasta ohjelmistoihin ja teknisiin toteutuksiin.