Sanataideohjausta nuorille
Uusi seututaiteilija työskenteleee erityisesti lasten, nuorten ja ikäihmisten kanssa. Luvassa on muun muassa pelikäsikirjoittamisen kerhoja, runorentoutusta ja kauhuteemaisia luovan kirjoittamisen työpajoja.
Nimitykset

Uusi seututaiteilija aloitti pestinsä – taide- ja kuntakenttää pyritään lähentämään toisiinsa

Varsinaista kulttuuria -hanke tuo seututaiteilijakokeilut koko Varsinais-Suomen alueelle. Seututaiteilijoita toimii hankkeessa yhteensä kuusi. Kunkin taiteilijan toiminta-alue koostuu 2-6 kunnasta ja työskentelyaika on kolme kuukautta. Ensimmäinen seututaiteilija aloitti pestinsä nyt lokakuun alussa ja viimeiset lopettavat omat työskentelyjaksonsa ensi vuoden marraskuussa. Taiteilijoiden työ on yhteisöllistä tai kuntalaisia osallistavaa.

Keväällä 2022 alkanut Varsinaista kulttuuria –hanke tiivistää kuntien kulttuurin viranhaltijoiden ja työtekijöiden maakunnallista verkostoa. Samalla etsitään uusia muotoja sekä monitahoiselle yhteistyölle että osaamisen ja kokemusten vaihdolle.

– Hankkeen aikana etsitään toimintamalleja edistämään kuntien välistä kulttuuriyhteistyötä. Tästä konkreettisin esimerkki ovat juuri seututaiteilijakokeilut. Samalla pyritään lähentämään taide- ja kuntakenttää toisiinsa. Maakunnan asukkaille seututaiteilijakokeilut ovat näkyvintä hankkeen toimintaa, sillä niissä taiteilijat tulevat työskentelemään osin yhdessä kuntien asukkaiden kanssa, kertoo Varsinaista kulttuuria -hankkeen kehittämiskoordinaattori Iina Wahlström.  

Lapset, nuoret ja ikäihmiset osallistavan sanataidetoiminnan kohderyhminä

Ensimmäisenä seututaiteilijana aloittanut Hanna Dufva suunnittelee ja toteuttaa työssään kuntalaisia osallistavaa sanataidetoimintaa Loimaan, Auran, Marttilan, Kosken, Pöytyän ja Oripään alueella loka-joulukuun ajan. Erityisesti hän työskentelee lasten, nuorten ja ikäihmisten kanssa. Luvassa on muun muassa pelikäsikirjoittamisen kerhoja, runorentoutusta ja kauhuteemaisia luovan kirjoittamisen työpajoja.

– Osallisuus voi tarjota onnistumisen kokemuksia sekä onnistunutta vuorovaikutusta itseen ja toisiin. Kun mukaan toimintaan pääsee joku, joka ei yleensä pääse osalliseksi, tunnen onnistuneeni työssäni. Sellaisia hetkiä tapahtuu kaiken ikäisten kanssa, Hanna Dufva kertoo.

Varsinaista kulttuuria -hankkeen tavoitteena on tukea kuntien kulttuuripalvelujen tuottamista koko Varsinais-Suomen alueella. Pääasiallisena kohderyhmänä ovat maakunnan kuntien kulttuurin viranhaltijat ja työntekijät sekä alueen kulttuurialan verkostot, taiteen ammattilaiset ja kuntiin kulttuuripalveluita tuottavat toimijat.

Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittaman kehittämistehtävän toteuttajat ovat Varsinais-Suomen liitto ja Turun kaupungin vapaa-ajan palvelukokonaisuus.

Turkulainen Hanna Dufva on monipuolinen sanataideohjaaja

Hanna Dufva on Turussa asuva sanataideohjaaja ja ohjaustaitojen kouluttaja. Hän on tuttu muun
muassa Kirjan talo – Bokens hus ry:n sekä Turun sanataideyhdistyksen toiminnasta.

Hannan erityisosaamista ovat helposti lähestyttävä, kekseliäs ja monipuolinen taiteen tekeminen
sekä saavutettavuusosaaminen. Saavutettavuutta ja esteettömyyttä edistävät ohjaustaidot ovatkin
hänen tärkein työvälineensä. Hänen ohjaustyönsä on traumasensitiivistä ja hän etenee aina
turvallisuus edellä.

Seututaiteilijaksi Hanna sopii hyvin, sillä hän pitää ihmisistä ja monissa paikoissa liikkumisesta.
Hän nauttii vaihtuvien tilanteiden tarjoamasta kokemusten runsaudesta, sillä niiden avulla voi oppia
aina lisää ohjaus- ja vuorovaikutustaidoista.

Osallisuus voi tarjota onnistumisen kokemuksia sekä onnistunutta vuorovaikutusta itseen ja toisiin.
Kun mukaan toimintaan pääsee joku, joka ei yleensä pääse osalliseksi, tuntee Hanna
onnistuneensa työssään. Sellaisia hetkiä tapahtuu kaiken ikäisten kanssa.

Hanna saa usein työstään palautetta sanojen ”salliva”, ”suoritusvapaa” ja ”yllättävän helppoa”
muodossa. Hanna on esitelty myös ”sanataiteen monitoimiveitsenä” ehkäpä siksi, että hän on
ohjannut sanataidetta laidasta laitaan ja opettelee aina jotain uutta.

Monipuolisuuden puutteesta ei Hannaa voi todellakaan syyttää: hän on myös TCTSY-joogan
ohjaaja, hieroja ja kirjoittaja. Hän on opiskellut esteettömyyttä, eettistä ohjaajuutta, selkokieltä,
taidetta ja pedagogiikkaa.

Hanna harrastaa linturetkiä, kahvittelua, pöytäpelejä ja kulttuuritapahtumia.