Virtuaalivaluuttojen myynnistä tai louhimisesta saadut tulot pitää ilmoittaa Verohallintoon esitäytetyllä veroilmoituksella.
Uutiset

Verohallinto löysi viime vuonna 30 miljoonaa euroa ilmoittamatta jääneitä virtuaalivaluuttatuloja

Virtuaalivaluuttojen myynnistä tai louhimisesta saadut tulot pitää ilmoittaa Verohallintoon esitäytetyllä veroilmoituksella. Valtaosalla palkansaajista esitäytetyn veroilmoituksen täyttämisen aika on nyt.  

Verohallinto löysi viime vuonna 30 miljoonalla eurolla virtuaalivaluuttojen myyntivoittoja, joita ei ollut ilmoitettu verotukseen. Verovalvonnan tuloksena virtuaalivaluuttoihin sijoittaneille tuli maksettavaksi 10 miljoonaa euroa pääomatuloveroa.  

– Saamme virtuaalivaluuttapörsseiltä jatkuvasti enemmän tietoa suomalaisasiakkaiden virtuaalivaluuttatapahtumista, mikä helpottaa näiden tulojen valvontaa. Viime vuonna löydetty summa on euromääräisesti suuri, mikä kertoo siitä, että valvonta toimii ja on tehokasta, sanoo Verohallinnon veroasiantuntija Mika Siivonen.  

Verojen lisäksi tulonsa ilmoittamatta jättäneille asiakkaille tulee maksettavaksi veronkorotus ja viivästysseuraamukset. Jos kyse on törkeästä ilmoitusvelvollisuuden laiminlyönnistä, tapaus voi johtaa rikosoikeudellisiin seuraamuksiin. 

Viime vuonna kaikkiaan 9 800 asiakasta ilmoitti saaneensa virtuaalivaluuttatuloja vuonna 2022. Määrä on selvästi pienempi kuin vuonna 2021, jolloin 16 000 asiakasta ilmoitti virtuaalivaluuttatuloja.  

– Kun virtuaalivaluuttojen kurssit ovat olleet matalalla, sijoittajat ovat myyneet omistuksiaan aikaisempaa vähemmän tai myyntitappioita ei jostain syystä ole ilmoitettu verotukseen, Siivonen sanoo.  

Verohallinnon arvion mukaan edelleen iso osa virtuaalivaluuttatuloja saaneista jättää ilmoittamatta kyseiset tulonsa verotukseen. 

Tulevaisuus: tiedot virtuaalivaluuttapörsseiltä viranomaisille automaattisesti 

Verohallinto on hankkinut ja saanut suomalaisia koskevia tietoja useista ulkomaisista virtuaalivaluuttapörsseistä kansainvälisen tietojenvaihdon avulla. Valvontaa kohdistetaan tehostetusti asiakkaisiin, joiden tiedot löytyvät saaduista aineistoista. 

Tulevaisuudessa eri maiden veroviranomaiset saavat virtuaalivaluuttoihin liittyviä tietoja automaattisesti kansainvälisen tietojenvaihdon kautta. Tämän mahdollistavat muun muassa EU:ssa viime vuonna hyväksytty DAC8-direktiivi ja OECD:ssa hyväksytty CARF-raportointikehys.  

– Vuonna 2027 Verohallinto saa huomattavasti nykyistä laajemmin tietoa suomalaisten virtuaalivaluuttakaupankäynneistä ulkomaisissa virtuaalivaluuttapörsseissä, Siivonen sanoo. 

Ilmoita virtuaalivaluuttatulot OmaVerossa omaan määräpäivään mennessä 

Jos sai vuonna 2023 tuloja virtuaalivaluuttojen käytöstä tai louhinnasta, tulot pitää ilmoittaa esitäytetyllä veroilmoituksella. Valtaosalla palkansaajista esitäytetyn veroilmoituksen määräpäivä on 7., 14. tai 21. toukokuuta. Helpoimmin esitäytetyn veroilmoituksen täydentäminen onnistuu OmaVerossa. 

Virtuaalivaluutoista on muodostunut verotukseen ilmoitettavia tuloja muun muassa silloin, jos on viime vuonna 

  • vaihtanut virtuaalivaluuttaa euroiksi tai muuhun viralliseen valuuttaan 
  • vaihtanut virtuaalivaluuttaa toiseen virtuaalivaluuttaan 
  • maksanut virtuaalivaluutalla laskuja 
  • ostanut virtuaalivaluutalla tavaroita tai palveluja 
  • osallistunut virtuaalivaluutan louhintaan.  

Virtuaalivaluutan käytöstä saatu tulo verotetaan pääomatulona ja louhinnassa saatu virtuaalivaluutta ansiotulona. Virtuaalivaluutan arvona käytetään sitä euromääräistä vaihtokurssia, joka virtuaalivaluutalla on käytön tai louhinnan hetkellä. 

Toisaalta virtuaalivaluutan hankkimisesta aiheutuneet kulut voi vähentää verotuksessa.   

Ilmoita myös tappiolliset myynnit 

Verotukseen pitää ja kannattaa ilmoittaa myös tappiolla myydyt virtuaalivaluutat. Tappiot voi vähentää muiden sijoitusten myyntivoitoista. Jos sellaisia ei ole, vähennys tehdään muista pääomatuloista kyseisenä verovuonna ja viiden seuraavan vuoden aikana. 

Yksityishenkilö ei kuitenkaan voi vähentää menetyksiä verotuksessa, jos ne ovat aiheutuneet virtuaalivaluuttapörssin konkurssista. 

Oikeita virtuaalivaluuttapörssejä jäljittelevien sivustojen kautta on viime vuonna tehty paljon huijauksia, Siivonen kertoo. Myöskään huijauksessa menetettyjä varoja ei voi lisätä verovähennyksiin.