Siirry sisältöön
keskiviikko 12.8.2026 🌧️ 18° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Talous

Turun kaupunki siirtää ICT-palvelunsa CGI:lle – sopimuksella tavoitellaan miljoonien eurojen säästöjä

Kuvituskuva. Pixabay
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Turun kaupunki on allekirjoittanut perustietotekniikkapalvelusopimuksen yhdessä CGI Suomi Oy:n kanssa. Nykyisen pääpalvelutoimittajan Tiera Oy:n toiminnot korvaantuvat CGI Suomi Oy:n palveluiksi asteittain syksystä alkaen. Kaupunki arvioi sopimuskaudella saavutettavan useiden miljoonien arvoiset säästöt.

Uuden sopimuksen myötä kaupunki siirtyy malliin, jossa yksi kokonaistoimittaja vastaa sekä nykyisten ICT-palvelujen tuottamisesta että uusien palvelujen kehittämisestä ja käyttöönotosta.

– Olemme erittäin tyytyväisiä uuteen sopimukseen. Se varmistaa Turun kaupungille laadukkaat ja kustannustehokkaat ICT-palvelut ja kyvyn vastata tulevaisuuden digitaalisiin tarpeisiin. Samalla uusi sopimus tukee Turun kaupunkistrategian ja pormestariohjelman tavoitteita kaupunkilaisten palvelujen kehittämisessä ja arjen sujuvoittamisessa. Kilpailutus oli välttämätön uuden hankintalain vuoksi, mutta näemme sen ennen kaikkea mahdollisuutena uudistaa toimintaa. Yli vuoden mittainen valmistelutyö palkittiin erinomaisella lopputuloksella, sanoo Turun kaupungin tietohallintojohtaja Rami Savila.

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Sopimus sisältää keskeiset infrastruktuuri-, pilvi-, loppukäyttäjä- ja tietoturvapalvelut. Sopimuksen myötä Turun kaupunki luopuu omasta konesalistaan, ja jatkossa palvelut tulevat palvelutoimittajan konesalista.

Samalla sopimukseen liittyy liikkeenluovutus, jossa yhdeksän Turun kaupungin tietohallinnon asiantuntijaa siirtyy CGI Suomi Oy:n palvelukseen.

Jaa juttu
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Tilaa uutiskirje Tilaus vahvistetaan uutiskirjesivulla. Voit perua tilauksen milloin tahansa; käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.