Siirry sisältöön
perjantai 24.7.2026 🌫️ 15° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

STTK:n hallitus kaipaa aitoa sopimista ja työmarkkinarauhaa

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola
Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Petteri Orpon hallitus on istunut reilun vuoden. Sinä aikana maan hallituksen ja ammattiyhdistysliikkeen väliset suhteet ovat pahasti tulehtuneet ja yhteiskunnallinen vastakkainasettelu on lisääntynyt.

Hallitus hylkäsi neuvotteluun ja sopimiseen perustuvan toimintatavan ja on ajanut hallitusohjelmaan kirjattuja työlainsäädännön heikennyksiä ja sosiaaliturvan leikkauksia vauhdilla eteenpäin. Ammattiyhdistysliikettä on kuultu, mutta sitä ei ole kuunneltu. 

– Työmarkkinat ovat politisoituneet. Uudistuksia toteutetaan ideologiselta pohjalta ja elinkeinoelämää lähellä olevien järjestöjen toiveita ja tavoitteita toteuttaen, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola toteaa. 

Lex Kapital – liikejuridiikka, talous ja rahoitus yrityksille

Tänään kesälomien jälkeen kokoontunut STTK:n hallitus toivoo, että edessä olevan neuvottelukierroksen kynnyksellä maan hallitus luopuisi hankkeista, jotka luovat lisää paineita ennestään hyvin jännittyneille työmarkkinoille. Siksi hallituksen on luovuttava vientivetoiseen työmarkkinamalliin liittyvästä lainsäädännöstä. 

– Työmarkkinamallin on perustuttava osapuolten väliseen yhteisymmärrykseen ja sopimiseen. Vientivetoinen malli aiheuttaisi jatkuvia työmarkkinahäiriöitä, sillä se ei huomioi sopimusalakohtaisia eroja ja tarpeita. Myös palkkatasa-arvoa olisi vaikea edistää, Palola arvioi. 

Hallituksen esitysluonnosta uudeksi palkkamalliksi ovat julkisuudessa ja lausunnoissa arvostelleet esimerkiksi oikeuskansleri, tasa-arvovaltuutettu ja kaikki palkansaajajärjestöt.  

– Laki kiihdyttäisi työmarkkinoiden politisoitumista eikä vakauttaisi työmarkkinoita. 

Myös valtakunnansovittelijan rooli työriitojen sovittelijana ja työmarkkinaosapuolien välisten suhteiden edistäjänä muodostuisi mahdollisen vientilain myötä oudoksi. 

– Sovitteluinstituution puolueettomuutta on vaalittava paitsi lainsäädännössä, myös julkisessa keskustelussa, STTK:n hallitus korostaa. 

Tes-neuvotteluista kompensaatiota ja korotuksia 

Työehtosopimusneuvottelut pääsevät syksyn mittaan vauhtiin. STTK:n mielestä on selvää, että neuvotteluissa haetaan palkankorotusten lisäksi kompensaatiota hallituksen toteuttamiin työlainsäädännön heikennyksiin ja sosiaaliturvan leikkauksiin.  

– Hetki palkankorotuksille on hyvä. Inflaatiopaineet ovat hellittäneet, korot laskeneet ja työllisyystilanne on kohtuullinen. Maan hallituksen syksyn budjettiriihi antaa osaltaan osviittaa tes-neuvotteluille. 

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.