Secto Automotive ottaa käyttöön vähäfossiiliset voiteluaineet lähes 12 000 autoon

Secto Automotive Oy ja ranskalainen voiteluaine-edelläkävijä Motul ovat kehittäneet yhteistyössä ratkaisun, joka tuo vähäfossiiliset voiteluaineet tuhansiin suomalaisiin autoihin. Merkittäväksi yhteistyön tekee paitsi se, että Secto ottaa ensimmäisenä Suomessa tällaisen voiteluaineen käyttöön autokannassaan, myös tavoite edistää sen käyttöönottoa laajemmin. Yhteistyö sai alkunsa Secto Automotiven moottoriurheilun kehitysosastossa, Secto LABSissa, jossa vastaavaa teknologiaa on testattu useiden vuosien ajan vaativassa moottoriurheiluympäristössä osana uusien vastuullisten teknologioiden kehitystyötä.
Suomessa on liikennekäytössä lähes kolme miljoonaa henkilö- ja pakettiautoa, ja valtaosaan niistä vaihdetaan moottoriöljy vuosittain. Kaikki käytettävä moottoriöljy perustuu edelleen suurimmaksi osaksi fossiilisiin raaka-aineisiin, eikä valtavirran käyttöön ole tähän asti juuri ollut vaihtoehtoa. Yhteistyön myötä Secto ottaa käyttöön voiteluaineen, jonka perusöljyt ovat täysin fossiilittomia ja joka toimii moottorissa yhtä hyvin kuin perinteinen. Valmiista tuotteesta 60-80 prosenttia on fossiilitonta, mikä kääntää tavanomaisen suhteen päinvastaiseksi ja vähentää merkittävästi riippuvuutta raakaöljystä. Secton autokannassa muutos korvaa vuosittain kymmeniä tuhansia litroja fossiilisista raaka-aineista valmistettua voiteluainetta.
Vaikka Secto sähköistää ajoneuvokalustoa aina kun se on mahdollista, Suomen autokanta ei sähköisty hetkessä. Täyssähköisiä henkilöautoja on liikennekäytössä vasta noin 170 000, ja pakettiautoista peräti noin 95 prosenttia kulkee dieselillä. Valtaosa sekä henkilö- että pakettiautoista käy siis edelleen polttomoottorilla, eikä niiden ympäristövaikutuksia pidä sietää odottaen sitä päivää, jolloin autot poistuvat liikenteestä. Siksi Secto parantaa myös jo käytössä olevaa kalustoa: kun siirtymä sähköön ei ole asiakkaalle vielä paras vaihtoehto, autoissa voidaan tankata biodieseliä ja käyttää vähäfossiilisia voiteluaineita.
Yhteistyön vaikutukset näkyvät ensin Secton omassa, lähes 12 000 auton autokannassa. Jokainen näistä autoista käy huollossa säännöllisesti, ja voiteluaine vaihtuu biopohjaiseen sitä mukaa kuin autot tulevat huoltoon, eikä muutoksesta aiheudu asiakkaalle ylimääräisiä kustannuksia. Vaikka siirtymä etenee vaiheittain ja osa kalustosta käyttää toistaiseksi perinteisiä voiteluaineita, suunta on selvä ja tavoite koskee koko Secto Automotiven autokantaa.
Secto Automotive on mukana rallissa juuri tästä syystä. Secto LABS on testannut vastuullisia ratkaisuja useiden vuosien ajan ja pyrkii jalkauttamaan toimiviksi todetut ratkaisut mahdollisimman nopeasti asiakkaiden jokapäiväiseen käyttöön. Tänä kesänä Secto Rally Finland ajetaan 75. kerran, ja kilpailu toimii myös jatkossa alustana uusien vastuullisten ratkaisujen kehittämiselle ja testaamiselle ääriolosuhteissa. Tämän vuoden rallissa Secton rallitiimissä uusia ratkaisuja testaavat Teemu Suninen ja Janni Hussi WRC2-luokassa sekä Riku Tahko ja Markus Soininen WRC3-luokassa.
”Suomessa on liikenteessä lähes kolme miljoonaa henkilö- ja pakettiautoa, ja valtaosa niistä kulkee polttomoottorilla vielä pitkään. Jos niiden riippuvuuteen fossiilisista raaka-aineista ei puututa ennen kuin ne vaihtuvat sähköön, odotamme liian kauan”, sanoo Secto Automotiven toimitusjohtaja Markus Vuolle. ”Aloitamme omasta autokannastamme, koska joku on aina ensimmäinen. Emme kuitenkaan tee tätä vain itsellemme. Tavoitteemme on, että fossiilisten raaka-aineiden käyttö voiteluaineissa vähenee koko Suomen tieliikenteessä. Se on iso tavoite, ja juuri siksi se kannattaa asettaa.”
”Moottori ei huomaa eroa, mutta ympäristö huomaa. Se on tämän ratkaisun koko idea”, sanoo Secton Director of Strategic Co-Operations Carlos Pina Vaz. ”Emme pyydä asiakasta luopumaan mistään emmekä vaihtamaan autoa. Vaihdamme vain sen, mistä voiteluaine on valmistettu.”
”Vähäfossiilisia voiteluaineita on testattu pitkään, ja ne täyttävät autonvalmistajien laatukriteerit”, sanoo Motulin innovaatio- ja vastuullisuusjohtaja tohtori Christophe Lacroix. ”Tutkimusten mukaan oikean voiteluaineen valinta kuhunkin moottoriin voi parantaa polttoainetaloutta jopa 3 prosenttia. Näin vaikutamme auton koko käytön aikaiseen ympäristökuormaan.” Ratkaisu koskee aluksi pakettiautoja ja myöhemmin myös henkilöautoja. Pakettiautot ovat tässä erityisen tärkeitä, sillä niiden kanta sähköistyy henkilöautoja hitaammin, ja vähäfossiilinen vaihtoehto on niille siksi arvokas jo nyt. Näin Secto vähentää fossiilisten raaka-aineiden käyttöä laajasti omien asiakkaidensa arjessa.
