Mitä kaikkea tarjoaa yksi viikko työelämässä parinkymmenen eri työnantajan hommissa? Nuorten yrittäjyys ja talous NYT -järjestön Maailman suurin etäTET kokoaa tuhannet nuoret yhteiselle, ainutkertaiselle TET-jaksolle 3.–7. marraskuuta. Maanlaajuinen TET tarjoaa monipuoliset tutustumismahdollisuudet työelämään myös pienten paikkakuntien nuorille. Ovensa tettiläisille avaavat elintarvike-, kunta- ja hyvinvointi-, metsä-, finanssi- ja kaupan alan toimijat.
Nuorten yrittäjyys ja talous NYTin vuosittain järjestämä Maailman suurin etäTET on yläkoululaisille, lukiolaisille ja ammattiin opiskeleville nuorille tarkoitettu virtuaalinen työelämään tutustumisjakso. Viikon mittaisen etäTETin aikana nuoret pääsevät mukaan lukuisille työpaikoille, kuten Lidlille, Arlalle, Fennialle, Stora Ensolle sekä kunta- ja hyvinvointialuesektorille tutustumaan uramahdollisuuksiin ja erilaisiin työtehtäviin.
Ilmoittautuminen etäTETiin on parhaillaan käynnissä ja mukaan on lähtenyt jopa kokonaisia vuosiluokkia eri puolilta Suomea. Vuonna 2024 etäTETiin osallistui ennätykselliset 11 275 nuorta ympäri Suomen.
- Haastattelupyynnöt: Mikäli toimittajanne haluaa haastatella etäTET-viikolle osallistuvia nuoria ja opetushenkilöstöä eri puolilla Suomea, löydätte NYTin viestinnän asiantuntijan yhteystiedot tiedotteen lopusta. EtäTETin studiolle Helsinkiin on myös mahdollista saapua seuraamaan lähetyspäiviä ja näkemään, miten työelämäjakso kouluille toteutetaan.
NYTin etäTET 2025 –viikolla mukana olevat toimialaliitot & yritykset:
Mukana etäTET-viikolla 2025 ovat (aakkosjärjestyksessä): Apetit, Arla, Elintarviketeollisuusliitto ry, Fennia, Finanssiala ry, Kaupan liitto, Keva, Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, Kuntaliitto, Kuntarahoitus, Lidl, Metsäteollisuus ry, Motonet, Nordea, Oma Sp, POP Pankki, S-Pankki, SEB, Snellman, Stora Enso, Työeläkeyhtiö Elo, Vantaan kaupunki ja Versowood.
Työelämään tutustumista ensi kertaa myös ruotsiksi distansPRAO-päivän kautta
Vuonna 2025 etäTET-kokemukseen voi osallistua ensi kertaa myös ruotsiksi. Perjantaina 7.11. aamupäiväosuus, distansPRAO, on täynnä ruotsinkielistä ohjelmaa. Sisältöä tähän aamupäivään ovat tuottaneet suomenkieliseltä etäTET-viikolta tutut toimialat ja yritykset, tällä kertaa toisella kotimaisella kielellä.
Idea distansPRAO-päivään syntyi kouluilta saadusta toiveesta tarjota työelämään tutustumista myös ruotsinkielisille nuorille osana virtuaalista TET-viikkoa.
Voit tutustua ruotsinkieliseen distansPRAO-päivään täällä.
Nuorten usko työelämään kirkastunut, alavalinnat aiheuttavat epävarmuutta
Nuorten ajatukset työelämästä ovat kokeneet myönteisen suunnanmuutoksen. NYT Nuorten tulevaisuusraportti 2025 osoittaa, että nuorten usko omiin kykyihin ja toive paremmasta työelämästä on vahvistunut viime vuodesta. EtäTET avaa nuorelle laajan näkymän työelämään yhdenvertaisesti, toimien loistavana matalan kynnyksen lisänä perinteisen TET-jakson rinnalla. EtäTETin kautta nuorelle voi avautua uusia suuntia ja ideoita, mille alalle hän haluaisi tutustua tai päästä kesätöihin.
NYT Nuorten tulevaisuusraportin laajan selvityksen mukaan peräti 76 % nuorista uskoo löytävänsä työelämästä itselleen sopivan paikan. Kaksi vuotta sitten näin uskoi 68 % vastanneista. Epävarmuus on vähentynyt ja tilalle on rakentunut luottamusta ja suuntautumista kohti aktiivista roolia työelämässä. EtäTETin avulla monet alat ja työpaikat haluavat tarjota nuorille tietoa, millaista aito työelämä on ja mitä mahdollisuuksia se tarjoaa.
Tämänvuotisessa kyselyssä selvitettiin myös nuorten kokemia paineita tulevaisuuden alavalinnoista. Yksi merkittävä havainto liittyi epävarmuuteen siitä, mikä ala olisi itselle sopiva (42 %) sekä omista kyvyistä (37 %). Eniten epävarmuutta esiintyi lukiolaisten keskuudessa, jossa yli puolet (56 %) kertoi kokevansa paineita tulevaisuuden alan sopivuudesta.
Nuorten NYTin tavoitteena on avata nuorille näkymiä työelämään yhdenvertaisesti – riippumatta osallistujan asuinpaikasta ja vanhempien tarjoamista työelämäkontakteista. Erityisesti pienillä paikkakunnilla, missä TET-paikkoja voi olla tarjolla todella vähän, valtakunnallinen etäTET-viikko tarjoaa nuorille huomattavasti suurempia mahdollisuuksia päästä näkemään työntekoa isojen yhtiöiden palveluksessa. Parhaimmillaan virtuaalinen TET-jakso tarjoaa uusia ideoita eri aloista, opiskeluvaihtoehdoista ja työtehtävistä, joille hakeutua. Ryhmällä osallistuminen tarjoaa myös vuorovaikutteista oppimista ja kokemusten jakamista ikätovereiden kanssa.




