Päiväkoti nousee halutulle ja keskeiselle paikalle
Uutiset

Kuloistenniityn päiväkodin rakentaminen voi alkaa kesällä

Kaupunginhallitus myönsi aloitusluvan Kuloistenniityn päiväkodin rakennushankkeelle. Urakoitsijaksi on valittu Lapti, joka voitti urakan kokonaisedullisimmalla tarjouksella parhailla laatupisteillä.

Raision ja Turun rajalla sijaitsevan Kuloistenniityn asuinalue lähtee rakentumaan uuden päiväkodin kautta. Noin 170 lapselle suunnitellun päiväkodin rakentaminen voi alkaa kesällä ja rakennuksen odotetaan olevan käytössä syksyllä 2025. Alueen kunnallistekniikka alkaa olla valmis myös muulle rakentamiselle.

Päiväkodin urakoitsijaksi valittiin infralautakunnassa Rakennusliike Lapti Oy. Hanke on kilpailutettu kokonaisvastuu-urakkana. Laptin tarjous oli hieman alle 8 miljoonaa euroa.

Päiväkoti tullaan rakentamaan viiden tähden RTS-ympäristöluokituskriteerien mukaisesti. Päiväkodista tulee A-energialuokkaa, ja siinä tähdätään jopa 40 % määräystasoa pienempään E-lukuun eli laskennalliseen kokonaisenergiankulutukseen. Rakennus lämpiää pääosin maalämmöllä, ja maalämpöjärjestelmää hyödynnetään myös rakennuksen viilennyksessä kesäisin. Lisäksi päiväkodin katto varustetaan aurinkopaneelijärjestelmällä. Päiväkodin laajuus on noin 2 200 brm2.

Päiväkoti on suunniteltu muuntumaan tarpeen mukaan

Puu on vahvasti läsnä rakennuksessa rakenteellisesti ja arkkitehtonisesti sekä rakennuksen ulko- että sisäpuolella. Oivaltavasti käytetty hirsi tekee julkisivuista mielenkiintoiset, ja hirsipintaa löytyy myös päiväkodin sisäpuolelta hirsipaneloituina väliseininä. Sisäpuolen hirsipinnat parantavat tilojen akustiikkaa ja sisäilmanlaatua.

Päiväkodin tilat on suunniteltu mahdollisimman muuntojoustaviksi, selkeiksi ja siten helposti kalustettaviksi vastaamaan erilaisia tarpeita ja tilanteita. Päiväkodin keskellä sijaitsevat yhteiset ruoka- ja monitoimisalit.

– Olemme innoissamme tulevasta yhteistyöstä Raision kaupungin kanssa. Kuloistenniityn päiväkodissa yksi kantavia teemoja on vastuullisuus. Rakennus on huomattavasti määräystasoa energiatehokkaampi ja yksiaineinen hirsijulkisivu sitoo huomattavat määrät hiilidioksidia koko rakennuksen pitkän elinkaaren ajan. Olen erittäin ylpeä hanketiimistämme, ja että pääsemme näyttämään osaamistamme sekä päiväkotirakentamisen että energiatehokkaan rakentamisen osalta, yhteistyössä kaupungin ammattilaisten kanssa, kertoo Laptin Lounais-Suomen aluejohtaja Ville Raitanen.

Päiväkoti nousee halutulle ja keskeiselle paikalle

Kuloistenniityn asuinalueella voi tulevaisuudessa asua noin tuhat raisiolaista. Alueelle on kaavoitettu päiväkodin lisäksi mm. paikka kaupalle ja puistoa rakennetaan parhaillaan. Asuinalueelle tulee rakentumaan kerrostaloja ja rivitaloja. – Päiväkoti sijoittuu halutulle ja keskeiselle paikalle. Se on lähellä keskustaa, aivan Kuloistenmetsän kyljessä sekä julkisen liikenteen varrella. Viime keväänä tehdyssä tontinluovutuskilpailussa varmistimme alueelle korkeatasoista kaupunkirakentamista. Tämän vuoden aikana pääsemme varmasti kertomaan lisää positiivisia uutisia alueen rakentumisesta, lupaa kaupunginjohtaja Eero Vainio.