Siirry sisältöön
perjantai 24.7.2026 🌤️ 19° Helsinki Yrittäjän kumppani jo vuodesta 1987
Tuoreimmat
Uutiset

Kiljusen herrasväki riemastuttaa Puolalanpuistossa koko heinäkuun

Luru Kiljunen (Emilia Kangasluoma) ja Mökö Kiljunen (Vilma Halava) kertovat varsin eläväisellä tavalla herrasväen seikkailuista.

Teatteri Akselin kesänäytelmänä nähdään tänä vuonna koko perheen musiikillinen seikkailukomedia Kiljusen herrasväki. Näytelmää esitetään heinäkuun ajan Puolalanpuistossa, Rakennusperinteen Ystävät ry:n idyllisessä pihapiirissä aivan Turun ydinkeskustassa. Näytelmä saa ensi-iltansa lauantaina 1. heinäkuuta ja sen ohjaa Kauno Takarautio.

Kiljusen herrasväestä kertova, Aino Kiven vuonna 2014 dramatisoima lastennäytelmä perustuu Jalmari Finnen jo vuonna 1914 kirjoittamaan erittäin suosittuun kirjasarjaan. Hykerryttävä ja tahtomattaan vähän anarkistinenkin perhe on ihastuttanut seikkailuillaan suomalaisia jo vuosikymmeniä. Kiljuset ovat elämän suhteen uteliaita ja elävät myös omilla ehdoillaan – törmäystä yhteiskunnan asettamiin sääntöihinkään ei aina voida välttää ja siksi Kiljusille sattuu ja tapahtuu monenmoista. Näytelmässä kuullaan, miten mm. matka Helsinkiin laittoi sekasorron partaalle niin Korkeasaaren, Linnanmäen kuin ratikkaliikenteenkin ja tuleepa äiti Kiljusesta hetkeksi jopa kuningatar. Omintakeisesta tyylistään tunnettu ohjaaja Kauno Takarautio on tehnyt jälleen valtavirrasta rohkeasti poikkeavan sovituksen.

– Akselin versiossa ei nähdä kaoottista koheltamista, vaan nautitaan tapahtumarikkaista tarinoista, mukaansa tempaavista lauluista ja monipuolisesta elävästä musiikista. Haluan tarjota aidosti koko perhettä viihdyttävän, värikkään ja eläväisen komedian, jossa osataan välillä rauhoittuakin.

Takaraution käsialaa ovat myös Akselin aiempien kesien suosikit, kuten mm. Vaahteramäen Eemeli, Ronja Ryövärintytär ja Pekka Töpöhäntä. Yli 30 vuotta teatterin parissa näyttelijänä, ohjaajana ja käsikirjoittajanakin toiminut Takarautio koki kesänäytelmän castingissä hieman poikkeuksellisen, mutta varsin mieluisan yllätyksen.

– Näytelmään haki mukaan ja tuli valituksi tosielämän perhe, johon kuuluu äiti, isä ja kaksi lasta ja onpa mukana vielä perheen koirakin. Tämä perhe rakastaa esiintymistä ja he osaavat myös laulaa ja soittaa. Uskallankin luvata hyväntahtoista ja sopivan lapsellista menoa, joka sopii myös aikuiseen makuun.

Jaa juttu
Maksuton uutiskirje

Yrittäjän tärkeimmät uutiset kerran viikossa

Talous, yrittäjyys ja teknologia tiivistettynä. Liity kasvavaan joukkoon suomalaisia yrittäjiä.

Voit perua tilauksen milloin tahansa. Käsittelemme tietojasi tietosuojaselosteen mukaisesti.