Kesälomasesonki käy kuumimmillaan ja moni kaipaa taukoa kaupungin vilskeestä lomapäivän aktiviteetiksi tai työpäivän jälkeen nollaamiseen. Alle 20 kilometriä Turun keskustasta on mahdollista purjehtia, käydä veneretkillä, nauttia herkullista ruokaa ja yöpyä luonnon helmassa.
Vain 25 minuuttia Turun keskustasta tai 5 merimailia Airistolta sijaitsee Turun saariston todellinen aarre, mikä on mennyt ohi jopa monelta paikalliselta. Hotellista ja yrityksille tarjoamistaan palveluista tunnettu Villa Wolax on täydellinen kesälomakohde perheille, pariskunnille tai ystäväseurueille ja on ällistyttävää, ettei useampi Turun seudulla kesäänsä viettävä ole tutustunut sen tarjontaan.
Tuoretta ruokaa meren äärellä
Istuessa ravintolan terassilla merituuli osuu hiuksiin, mutta aurinkoinen kesäilta pitää lämpimänä. Monelle kesän viikonloput ovat täynnä festareita, mökkireissuja ja muita aktiviteetteja, joten on erityisen ihanaa istahtaa aloilleen näin maanantai-iltana. Kesäravintola nimittäin palvelee päivittäin. Ruoka on tehty tuoreista raaka-aineista ja tehdään omassa keittiössä.
Ravintolaan saa varata pöydän ja tulla juhlistamaan jotain tiettyä, mutta Villa Wolaxin takana oleva yrittäjä Tino Aaltonen ei pidä sitä välttämättömänä:
– Ei tarvitse tulla puku päällä, meille voi tulla ihan reippaasti polkupyörälenkiltäkin. Tai jos pyöräilee Saariston rengastietä, voi poiketa mainiosti syömään. Ei tarvitse olla kravatti kaulassa.
Itsekin istun katsomassa kiiltävää merta ja juuri ajettua nurmikkoa kirpputorilta ostetuissa lenkkareissa. Saaristolaislautasen itse savustetut kalat ja leivät maistuvat kauniilta kesäillalta. Ajoimme paikan päälle töiden jälkeen rentoutumaan, mutta syömään olisi voinut saapua myös veneellä ja jättää veneen maksutta päiväpaikalle laituriin.
Veneellä ja veneilemään
Villa Wolaxiin voi saapua veneellä vaikka mölkiltä ja jättää sen vierailun ajaksi laituriin, mutta aalloille on mahdollista lähteä, vaikkei omistaisikaan omaa venettä. Rannan tuntumassa aallot kelluttavat Soling-purjeveneitä rauhallisesti. Ruoan jälkeen on siis mahdollista lähteä purjehtimaan, oli sitten vyön alla kokemusta tai ei. Villa Wolaxilta saa kipparin mukaan, joka opastaa purjehtimisessa, mutta antaa tilaa myös koko seurueelle osallistua aktiviteettiin.
Jos merelle lähteminen kiinnostaa, mutta purjehtiminen ei tunnu omalta, voi keulan suunnata esimerkiksi kohti Nauvoa, Seiliä tai Maarianhaminaa. Matkaa voidaan taittaa joko RIB-veneellä, johon mahtuu 7 matkustajaa tai Merisusi-nimisellä Masmar 47 -veneellä, johon mahtuu jopa 12 matkustajaa.
Myös aktiivisesti veneilijät on huomioitu Villa Wolaxissa, sillä rannasta löytyy vierasvenesatama.
– Tänä vuonna meille tuli keksikymmentä neljä uutta laiturimetriä, Aaltonen kertoo ylpeänä. Satamamaksuun kuuluu sähköt, vedet, tiskipiste ja jätepiste, sekä siistit wc- ja pesutilat. Suojaisessa satamassa aallot eivät höykytä, vaan vesi rauhaksiin liplattaa rantaan.
On ihme, ettei Villa Wolax ole vielä jokaisen kaupunkikesää viettävän ja veneharrastajan kesän bucket listalla. Tässä lista tärpeistä, jotka kannattaa laittaa korvan taakse:
- Osallistu kiertävään Street Food Siesta katuruokatapahtumaan Paraisilla 13.7. ja jää saaristoon ruokalevolle Villa Wolaxin merinäköalallisiin hotellihuoneisiin.
- Lähde nauttimaan musiikista Villa Wolaxin livetorstaihin. Laiturilla yleisöä viihdyttää heinäkuun jokaisena torstaina vaihtuva artisti. Sekä ravintola että rantabaari ovat avoinna.
- Lähde kesäsunnuntaina päiväretkelle Kuusistoon. Kuusiston Taidekartanon Puuveistospuutarhassa. Tunnin pituisella opastuksella puuveistokset heräävät henkiin ja sen jälkeen on hyvä hetki nauttia lounasta Villa Wolaxilla.
- Ota veneretki Villa Wolaxilta Nauvon kamarimusiikkipäiville. Kesäinen livemusiikkifestivaali järjestetään 1.–5.7. Sekä Nauvon, että Seilin kirkoissa.

Osoite
Villa Wolaxin tie 40 21620 Kuusisto
Puhelin
+358 (0) 40 533 1469
Sähköposti
myynti@villawolax.fi
Myyntipalvelu
Maanantai-perjantai: 09.00-16.00





